Sivut

torstai 16. heinäkuuta 2015

Kesän puuhastelut

Röttelön väki pääsee vauhtiin! Ukko on raapinut ja hionut talon kulahtanutta maalikerrosta pois jotta voisimme parin viikon päästä järjestää reippaiden sukulaisten kanssa maalaustalkoot. Pidämme sormia ja varpaita ristissä toivoen että parina seuraavana viikonloppuna sateet pysyvät loitolla. Meidän pitäisi ennen talkoita saada hiottua loputkin maalikerrokset pois ja sivellä homeenestoaine valmiiksi odottamaan.

Watti reippaana tyttönä esittelee talon nurkkia. Vasemmalla pilkottaa Pohjantähti-köynnösruusu.

Pihalla 

 

Etupiha oli aivan pahuuden hallussa. Varsinkin pionireppanani olivat hätää kärsimässä rikkaruohojen seassa. Ensi töikseni nypin nyppimästä päästyäni juolavehnää, vuohenputkia, nokkosta ja kaikkea mahdollista epätoivottua kasvustoa. Rikkaruohoja vastaan ei tietääkseni ole mitään muita niksejä tai työkaluja, kuin näppärät sormet.


Rikkaruohotalkoiden jälkeen kukkapenkit alkoivat muistuttaa oikeita kukkapenkkejä.
Pihan komein sormustinkukka, monta kukkavartta :O.

Varjolilja, aivan ihania nämä!


Vauvapenkissä on uudet poikaset itämässä, mutta tietenkin nimikylttien merkinnät katosivat sateen mukana :D.
Alkuperäinen pioni jonka lajikkeesta ei ole tietoa. Hänen ihanuutensa kukkii vasta ehkä parin vuoden päästä.
Löysin keltaliljojen alta pikkusydämiä! Istutin ne pionien kavereiksi, ajattelin ettei pikkusydänten juuret ole niin voimakkaat että ne häiritsisivät pionien juuria.

Harakankelloja, se on kyllä sievä luonnonkukka. Harakankelloje lisäksi meillä on kelloperheestä vain ukonkelloa ja nyt muutama itsestään kylväytynyt hirvenkello. Kissankelloja en ole nähnyt missään tänä(kään) kesänä.




Jouluhyasintit innostuivat kukkimaan!
Tässä on hissukseen kiipeää katkera humala jonka tilasin Saksasta. Aika hidaskasvuisia ovat kaikki kolme humalatyttöä, pihan alkuperäinen humala hamuaa tässä vaiheessa jo puiden oksia.
Niin kuin Watin itsevarmasta ryhdistä näkyy, sen itseluottamus ulkoilun suhteen on kasvanut kohisten. Yleensä siinä vaiheessa kun sisällä kuuluu yhtäkkiä puuman mylvintää: ''MÖU!'' ja korvat luimussa, silmät lautasena ja häntä kaarella ryntäilevä musta hurrikaani säntäilee jaloissa ja tuhoaa käsitöitäni, on yksinkertaisesti pakko viedä katti ulos rauhoittumaan.


..ja riehumisen jälkeen sisällä väsyttää :).


6 kommenttia:

  1. Totesinkin ensimmäisen kuvan nähdessäni itsekseni, että Watti on oppinut ulkoilemaan puutarhassa. Sillä on jo selvästi pihapomon ilme olemuksessaan.
    Rikkaruohot ovat tänä kesänä kasvaneet ja innostuneet mellastamaan oikein urakalla. Paras työkalu niiden suhteen taitaa tosiaankin olla puutarhurin sormet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Watti on topakka pihapomo aina jonkun aikaa, mutta sitten se saa tarpeeksi ja juoksee taluttaja kintereillään takaisin sisään :D. Rikkaruohot on kyllä ärsyttävää, mutta on se kiva tunne sitten nähdä kuinka paljon on saanut aikaan.

      Poista
  2. Päädyittekö Virtasen maaliin vai johonkiin muuhun? Tehdassävy vai oma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päädyimme Uulan (tai en muista oliko se sittenkään Uula vai Virtanen) öljymaaliin, italianpunaiseen sävyyn. Maalin ostimme jo viime kesänä. Kaupassa näytepuupalan perus-punamultamaali näytti jotenkin ruskealta ja se italianpunainen tuntui lämpimämmältä sävyltä.

      Poista
  3. Toivottavasti sää suosii maalaustalkoitanne, meillä vettä on riittänyt, voi miksi en kylvänyt riisiä? Rikkaruohoja on riittänyt ja riittänyt, oheiskasveja. Kauniisti kuitenkin sormustinkukat ja varjoliljat kukkivat, molemmat upeita ja nuo ihanat pikkutaimet! Meilläkin on neljä saksalaista humalaa, yksi on aika pieni, poika sanoi että se on jalostettu pensasmaiseksi...niin varmaan, habitus näyttää samanlaiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riisi menestyisikin erinomaisesti näillä säillä! :D Ja jos säät jatkuvat tällaisina niin kohta ainakin minä voisin vaihtaa puutarhan kasvit suokasvillisuudeksi, eihän maahan kohta enää imeydy tuollaista vesimäärää. Kun raavittiin eilen ja tänään taas vanhaa maalia pois niin laskin ainakin neljä sadekuuroa keskeyttäneen hommat.

      Jännä juttu, onhan pensasmaisesta humalasta varmaan helpompi ottaa sato pois, eli ei pöllömpi jalostus!

      Poista