Taas on vierähtänyt kauan aikaa siitä, kun viimeksi päivitin blogiani. Jatkossa aion kertoa kuulumisiamme useammin. Joulun jälkeen tapahtui vaikka mitä. Tapahtui sekä mukavia, hauskoja, mutta myös murheellisia asioita, jotka veivät aikaani. Kolme vuotta sitten olin eräässä vaativassa leikkauksessa, ja tänä vuonna olisi tarkoitus mennä siihen viimeiseen leikkaukseen. Kun kuulin olevani nyt leikkausjonossa, tuntui kuin kolmen vuoden taka-alalla häämöttävä huoli olisi helpottanut. Enää tämä huoli ei paina erityisemmin, kun tietää että pian tämä oikeasti on ohi.
Mutta nyt asiaan. Watin kuulumisia minulta on kysytty pariin otteeseen, joten täältä sitä piisaa :).
Watin eläinlääkärikäynti ja öiset kummittelut
Watilta löytyi hammaspuhdituksen yhteydessä syöpynyt hammas. Hammas piti poistaa, sillä syöpyneet hampaat ovat kissoille hyvin kivuliaita, vaikka kissa ei itse kipuaan ulospäin näyttäisikään.
Remediumin luottoeläinlääkäri muisti Watin edellisen, dramaattisen visiitin Remediumissa, ja kysyi heti alkajaisiksi Watilta: ''No, Watti, onkos lanka taas maistunut''? Tähän pystyin vastaamaan suoralta kädeltä, että Watille on nyt ehdoton pääsykielto mihinkään lankoihin, eikä se onneksi enää ole herkutellut langanpätkillä.
Oli liikuttavaa katsoa kuinka Watti rauhoittavan pistoksen saatuaan kömpi omaan turvalliseen koppaansa, ja kuinka Watti yritti pitää silmiä auki, sillä oven ulkopuolelta kuului koiran haukuntaa. Viimein Watti antoi periksi Nukkumatille, ja nukahti.
Eläinlääkärilasku oli hurjat 430 €, mutta eipä tuo meitä liikaa harmittanut, sillä Watin hyvinvointi on meille tärkeä asia.
Watti toipui koettelemuksistaan uskomattoman nopeasti. Kotona se juoksi hoippuen suoraan ruokakupille, sillä oli kamala nälkä. Kissa oli hieman pökerryksissä pari päivää, mutta nopeasti palattiin arjen normaaleihin uomiin.
Watti juo edelleen sohvapöydältä omasta kristallilasistaan. Normaalit kissankupit eivät enää kelpaa. |
On minun vielä pakko kertoa yksi pelottava öinen tapahtuma, joka johtui yksinomaan Watista. Olin muutama viikko sitten yksin kotona, ja jo syvässä unessa. Unen läpi rekisteröin hienoisen hälinän, jonka uninen mieleni kuvitteli uneen kuuluvaksi jutuksi, josta ei tarvitse olla huolissaan. Tuosta hetkestä kului ehkä muutama minuutti, kun yhtäkkiä olohuoneesta alkoi kuulua karmeaa karjuntaa ja väkivallan ääniä. Heräsin säikähtäen, sydän kurkussa pampattaen. Paniikissa ajattelin heti, että meille on murtauduttu, ja murtoporukka on jäänyt metelöimään olohuoneeseen. Heti perään ajattelin loogisesti, että tämä voi olla kummituskin. Luonnollista selitystähän tälle ei voi olla.
Hyvin varovaisesti hiivin olohuoneeseen. Olohuoneen seinällä väreili television valoloiste. Paniikinomaisesti skannasin katseellani olohuoneen, ja katseeni pysähtyi mustaan kissaan, joka tyytyväisen oloisena istui sohvalla kuin sfinksi. Syyllinen löytyi. Meillä on jo jonkin aikaa ollut kaukosäätimenä Applen kosketuksella toimiva pieni näppäimistö. Watti katsahti minuun ihmeissään kun kaivoin kaukosäätimen sen vatsapoimujen alta, saattoipa se hieman kehrätäkin.
Ilmeisesti minulta oli jäänyt televisio valmiustilaan, ja Watti oli saanut valittua Netflixistä väkivaltaisen Black Sails-sarjan, ja saanut kelattua sarjaa siihen kohtaukseen, jossa eniten väkivaltaa oli, ja oli onnistunut saamaan voluumiakin kovemmalle.
Ristipistohuuma
Hurjista merimiesohjelmista siirryn vähän tylsempään aiheeseen, eli käsitöihin. Ristipistohuumani ei ota laantuakseen. Olen itsekin ihmeissäni siitä, että jaksan edelleen innostua ristipistojen värikkäästä maailmasta. Minä olen kuitenkin harrastanut vaikka mitä, esimerkiksi neulomista, maalaamista ja keramiikkaa, ja aina kyllästynyt pian, ja hylännyt aika pian kaikki harrastukseni. Työelämä ja arki on niin hektistä, että kotiin päästyään sitä haluaa keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Välillä tämä bloggaaminenkin jää paitsioon.
Ostin viime syksyä Raffaella Serenan kirjan ''Emroideries and Patterns from 19th century Vienna''. Ihastuin silmittömästi yhteen kirjan malleista, tähän hymyilevään kauriiseen. Tämä malli on 1800-luvun Englannista kotoisin. Ilmiselvästi mallin on suunnitellut joku, jolla on ollut pilkettä silmäkulmassa. Minulla on vielä tekemättä kaurista kehystävä tammenlehtiseppele, eli melko loppusuoralla ollaan. Pistelen tätä työtä kolmella säikeellä 28 count-pellavakankaalle. Between lahjoitti minulle kassillisen DMC-muliinilankoja, joista löysin monta tähän työhön tarvitsemaani lankaa, mm. tuon punaisen sävyn kauriin suussa. On suunnaton helpotus löytää juuri oikean lankasävyn. Yleensä sallin itselleni improvisoinnin, mutta tässä historiallisessa mallissa haluan käyttää mahdollisimman autenttisia lankoja.