Sivut

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Puutarhamietteitä ja Watteilua


Meillä täällä on jännittävä kevät alkamassa puutarhan suhteen :). Ukko yllätti minut tänään sanomalla, että sponsoroi taloudellisesti mitä ikinä puutarhallemme haluankaan budjetin rajoissa tehdä. Minähän innostuin heti! Lähes heti tämän keskustelun jälkeen huomasimme, että pihallamme hääri Telian rakennusinsinöörejä. He tuovat lähiaikoina täytemaata myllätylle pihallemme. (Meille tuli talven aikana kuitu-internet, jonka takia pihan poikki jouduttiin kaivamaan noin metrin levyinen soiro + viime kesänä viemäriputken uusiminen aiheutti rumaa jälkeä). Eli nyt, kun kohta saamme pihan muodot takaisin entiselleen, ja pihan rajalle nousee aita, pääsen toden teolla suunnittelemaan puutarhaamme! 

Kantavana ajatuksena puutarhan kannalta aion pitää luontoystävällisyyden. Olen asunut näillä main Espoota koko ikäni, ja huomaan jatkuvasti tuttuja paikkoja, josta on kaadettu puita rumien rakennusten tieltä. Kun olin lapsi, täällä oli ojia, joissa aina keväisin sammakot kurnuttivat ja kutivat (vai kutesivat, miten se sanotaan..?) Nyt kaikki ojat on päällystetty asfaltilla, ja täällä alkaa olla minun mieleeni ihan liian siistiä luonnon kannalta. Minun mielestäni ihmisten pitäisi ajatella, että tämä maa on tarkoitettu myös linnuille, ötököille, sammakoille ja siileille ja vaikka mille muille örkeille. 



Talviloman aikana kävimme Lontoossa lomailemassa, ja löysin mm. tämän aivan ihanan ''The Urban Wildlife Gardener''-kirjan. En voi tänne tiheän asutuksen keskelle perustaa mitään punkkien tai rottien paratiisia, mutta aion noudattaa tämän kirjan neuvoja mm. pensaiden ja puiden valinnassa. Ja olen jo perustanut talon nurkalle kaksi ötökkähotellia, ja upouusi linnunpönttökin odottaa asukkia.

Voi sanoa, että nyt, kun saan pihan taas ''haltuuni'', puutarhakuume alkaa taas nostamaan päätään. Oli ihana huomata, että Netflixissä oli sympaattisen brittiläisen puutarhagurun, Monty Donin puutarhaohjelma. En muista ohjelman nimeä, mutta ihastuin sarjaan ikihyviksi siksi, koska siinä asukkaat itse tekevät puutarhan alusta loppuun. Mikään iso muutostiimi ei tule tekemään töitä puutarhan omistajan puolesta. Monty vain tulee paikalle antamaan arvokkaita neuvoja, ja tukee puutarhan omistajia vaikeissa päätöksissä. Minun päähäni iskostui sarjasta mm. se, kun Monty sanoi, että mielenkiintoinen puutarha ei tarvitse kuin 7 eri kukkalajia. En tosin kyllä itse pysty pitämään lajimäärää noin pienenä.. Monty sanoi paljon muutakin viisasta, mutta en muista mitä. Pitää varmaan katsoa jaksot uudelleen. 

Ihanat kevätiirikset kukkivat nyt. Istutin kaikki samaan kohtaan, ja vaikutelma on vähän aika höntti. Rakastan kyllä noita sinisen sävyjä. Muistan istuttaneeni myös jääiiristä, mutta ne on näköjään syöty :(. 

Tammien juurille istutin keltaisia krookuksia. Haaveilen, että jokaisen tammen juureen tulisi kukkapenkki, ja niihin jotain varjoisan paikan kasveja. 

Lehtolatva näyttää selvinneen talven koettelemuksista. Lehtolatva on siemenestä kasvatettu, siirsin sen tänne Röttelön pihalta. 

Tästä olen niin ylpeä.. Olen kasvattanut kissankäpälät siemenestä asti, ja ne näyttävät viihtyvän kallion päällä tosi hyvin. Vajan alta löytyi kaljapullo, ja se jäi tuohon. Pullon sisällä näkyi olevan pieni muurahaispesä.



Watti aiheutti taas pientä harmia



Kerroin taannoin siitä, kun Watti oli syönyt pätkän lankaa, ja jouduimme käymään Remediumissa oksentamassa se pois. Episodi toistui, mutta tällä kertaa pienen leikkihiiren muodossa.

Oli lauantaiaamu, ja taisin olla syventynyt katsomaan telkkarista Monty Donia kahvikuppi kädessäni. Sivusilmällä näin, että Watilla oli sohvan vieressä intensiivinen leikki meneillään samettisen, lyhytkroppaisen, mutta pitkähäntäisen hiirensä kanssa. En ajatellut Watin kiihkeästä leikistä mitään erikoista. Ohjelman päätyttyä kuitenkin havahduin siihen, että Watti oli tyytyväisen näköinen, ja tajusin, että pientä hiirtä ei näy missään. Aikani etsin, ja lopulta soitin Remediumiin, josta käskettiin tulla sinne oksennuttamaan Wattia. Tällä kertaa vierasesine ei tullut oksentamalla ulos, vaan se tuli vasta muutaman tunnin päästä kotona ulos, luonnollista reittiä. Minulla oli koko päivän kamala olo, ajattelin että olen tosi huono mami Watille, kun en paremmin osannut pitää sitä silmällä. En voinut tehdä muuta, kuin heittää roskiin ihan kaikki Ikeahiirtä pienemmät leikkihiiret, koska näemmä Watti ei niitä pikkuhiiriäkään voi vastustaa. Onneksi Watti rakastaa Ikea-hiiriään kaikkein eniten, se kantelee niitä aina minulle lahjana. 

Olemme käyneet Watin kanssa joka päivä ulkona katsastamassa, josko ruoho jo alkaisi kasvamaan. Wattia harmittaa, kun se ei oikein vielä kasva, varmaan tämän kylmyyden takia. 


Saisipa jostain tällaisia puutarhapatsaita! Tässä siirtolohkareessa on muuten jonkun edellisen asukkaan kaivertama syvä onkalo. Mies tuli aina purkamaan turhautumistaan tähän kiveen, kun hänen vaimonsa komenteli. Vuosien myötä kolo syveni ja syveni.

Watti täytti viime lauantaina 6 vuotta. Ihmisten iässä se on jo kypsähkö aikuinen, ensi vuonna ollaan jo ''mature''-luokassa. Syntymäpäivälahjaksi Watti sai Mustin ja Mirrin höpöbanaanin. Watilla oli aika tuhdit pössikset banaania halailtuaan, piti oikein laittaa bansku piiloon. 


lauantai 17. helmikuuta 2018

Kauhujen Watti


Taas on vierähtänyt kauan aikaa siitä, kun viimeksi päivitin blogiani. Jatkossa aion kertoa kuulumisiamme useammin. Joulun jälkeen tapahtui vaikka mitä. Tapahtui sekä mukavia, hauskoja, mutta myös murheellisia asioita, jotka veivät aikaani. Kolme vuotta sitten olin eräässä vaativassa leikkauksessa, ja tänä vuonna olisi tarkoitus mennä siihen viimeiseen leikkaukseen. Kun kuulin olevani nyt leikkausjonossa, tuntui kuin kolmen vuoden taka-alalla häämöttävä huoli olisi helpottanut. Enää tämä huoli ei paina erityisemmin, kun tietää että pian tämä oikeasti on ohi. 

Mutta nyt asiaan. Watin kuulumisia minulta on kysytty pariin otteeseen, joten täältä sitä piisaa :). 



Watin eläinlääkärikäynti ja öiset kummittelut




Watilta löytyi hammaspuhdituksen yhteydessä syöpynyt hammas. Hammas piti poistaa, sillä syöpyneet hampaat ovat kissoille hyvin kivuliaita, vaikka kissa ei itse kipuaan ulospäin näyttäisikään. 

Remediumin luottoeläinlääkäri muisti Watin edellisen, dramaattisen visiitin Remediumissa, ja kysyi heti alkajaisiksi Watilta: ''No, Watti, onkos lanka taas maistunut''? Tähän pystyin vastaamaan suoralta kädeltä, että Watille on nyt ehdoton pääsykielto mihinkään lankoihin, eikä se onneksi enää ole herkutellut langanpätkillä. 

Oli liikuttavaa katsoa kuinka Watti rauhoittavan pistoksen saatuaan kömpi omaan turvalliseen koppaansa, ja kuinka Watti yritti pitää silmiä auki, sillä oven ulkopuolelta kuului koiran haukuntaa. Viimein Watti antoi periksi Nukkumatille, ja nukahti. 

Eläinlääkärilasku oli hurjat 430 €, mutta eipä tuo meitä liikaa harmittanut, sillä Watin hyvinvointi on meille tärkeä asia. 

Watti toipui koettelemuksistaan uskomattoman nopeasti. Kotona se juoksi hoippuen suoraan ruokakupille, sillä oli kamala nälkä. Kissa oli hieman pökerryksissä pari päivää, mutta nopeasti palattiin arjen normaaleihin uomiin. 


Watti juo edelleen sohvapöydältä omasta kristallilasistaan. Normaalit kissankupit eivät enää kelpaa. 

Vaikka Watilla on oma hieno lasi, se ei silti suojele meidän ihmisten vesilaseja vesipeto-Watin sabotoinnilta. Kaikki ketkä meillä vieraisilla käy, oppivat huomaamaan että vesilasia kannattaa kantaa kädessään, tai peittää jollain suojalla. 

On minun vielä pakko kertoa yksi pelottava öinen tapahtuma, joka johtui yksinomaan Watista. Olin muutama viikko sitten yksin kotona, ja jo syvässä unessa. Unen läpi rekisteröin hienoisen hälinän, jonka uninen mieleni kuvitteli uneen kuuluvaksi jutuksi, josta ei tarvitse olla huolissaan. Tuosta hetkestä kului ehkä muutama minuutti, kun yhtäkkiä olohuoneesta alkoi kuulua karmeaa karjuntaa ja väkivallan ääniä. Heräsin säikähtäen, sydän kurkussa pampattaen. Paniikissa ajattelin heti, että meille on murtauduttu, ja murtoporukka on jäänyt metelöimään olohuoneeseen. Heti perään ajattelin loogisesti, että tämä voi olla kummituskin. Luonnollista selitystähän tälle ei voi olla.

Hyvin varovaisesti hiivin olohuoneeseen. Olohuoneen seinällä väreili television valoloiste. Paniikinomaisesti skannasin katseellani olohuoneen, ja katseeni pysähtyi mustaan kissaan, joka tyytyväisen oloisena istui sohvalla kuin sfinksi. Syyllinen löytyi. Meillä on jo jonkin aikaa ollut kaukosäätimenä Applen kosketuksella toimiva pieni näppäimistö. Watti katsahti minuun ihmeissään kun kaivoin kaukosäätimen sen vatsapoimujen alta, saattoipa se hieman kehrätäkin.

Ilmeisesti minulta oli jäänyt televisio valmiustilaan, ja Watti oli saanut valittua Netflixistä väkivaltaisen Black Sails-sarjan, ja saanut kelattua sarjaa siihen kohtaukseen, jossa eniten väkivaltaa oli, ja oli onnistunut saamaan voluumiakin kovemmalle.

Kommentti Watilta: ''Kissakollegoilleni suosittelen öisen hämmingin järjestämiseen sarjaa nimeltä Black Sails.  Siinä on hurjia merimiehiä ja paljon äänekkäitä tappeluita''. (kuva Googlesta).

Ristipistohuuma


Hurjista merimiesohjelmista siirryn vähän tylsempään aiheeseen, eli käsitöihin. Ristipistohuumani ei ota laantuakseen. Olen itsekin ihmeissäni siitä, että jaksan edelleen innostua ristipistojen värikkäästä maailmasta. Minä olen kuitenkin harrastanut vaikka mitä, esimerkiksi neulomista, maalaamista ja keramiikkaa, ja aina kyllästynyt pian, ja hylännyt aika pian kaikki harrastukseni. Työelämä ja arki on niin hektistä, että kotiin päästyään sitä haluaa keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Välillä tämä bloggaaminenkin jää paitsioon.



Ostin viime syksyä Raffaella Serenan kirjan ''Emroideries and Patterns from 19th century Vienna''. Ihastuin silmittömästi yhteen kirjan malleista, tähän hymyilevään kauriiseen. Tämä malli on 1800-luvun Englannista kotoisin. Ilmiselvästi mallin on suunnitellut joku, jolla on ollut pilkettä silmäkulmassa. Minulla on vielä tekemättä kaurista kehystävä tammenlehtiseppele, eli melko loppusuoralla ollaan. Pistelen tätä työtä kolmella säikeellä 28 count-pellavakankaalle. Between lahjoitti minulle kassillisen DMC-muliinilankoja, joista löysin monta tähän työhön tarvitsemaani lankaa, mm. tuon punaisen sävyn kauriin suussa. On suunnaton helpotus löytää juuri oikean lankasävyn. Yleensä sallin itselleni improvisoinnin, mutta tässä historiallisessa mallissa haluan käyttää mahdollisimman autenttisia lankoja.

Ranskalainen Alsace-malli petit point-tekniikalla on edennyt muutamaa lapsosta pidemmälle. Perintötiedon mukaan eräs  saksalainen esiäitini olisi ollut alkujaan kotoisin Ranskan ja Saksan välissä olevasta Alsace-maakunnasta, mutta en ole tutkimuksessani löytänyt tälle tiedolle todisteita. 


Päätin tukea erästä ukrainalaista ristipistomyyjää tilaamalla tämän ihanan sekatekniikkatyön. Mielestäni tällaisia kivoja Great Gatsby- tyylisiä töitä ei ole markkinoilla yhtään. Pitää kasvattaa toinen käsipari, jotta saisin kaikki työni tehtyä. Tai tarvitsen ainakin 20 vuotta elinikää lisää. 


Lumisen talvista viikonloppua toivottaa Watti palveluskuntineen. Pysytellään sisällä lämpimässä ja juodaan lämmintä teetä takan ääressä :).