Lomalla Lontoossa

Meillä oli molemmilla kerrankin lomaviikko samaan aikaan, joten päätimme lähteä Lontooseen ex tempore. Watti raijattiin pikapikaa siskon hoiviin, ja eikun menoksi lentokentälle.

Kaikki pakolliset turistinähtävyydet olemme jo aiemmilla kerroilla nähneet, joten kävimme hieman erilaisemmissa paikoissa, esittelen niistä muutaman. Minun mieleeni jäi parhaiten ''Ghosts and Guinness''-historiakävely Covent Gardenin alueella, koska rakastan historiaa ja mystisiä tarinoita. (..eli raapustan loppuun pari muistamaani haamutarinaa.)

Englantilaiset ovat kyllä mukavaa porukkaa. Jos metroruuhkassa vahingossa tönäisee toista, molemmat pyytävät anteeksi hymyn kera. Pubissa on normaalia vaihtaa pari sanaa vieressä istuville. Olenkohan vaan turhan kyyninen, kun minun kokemukseni suomalaisessa bussissa on se, että jos joku alkaa juttelemaan vierustoverille, ympärille laskeutuu syvä hiljaisuus ja äänetön kysymys ''mistähän tuo on karannut?'', leijuu ilmassa. Lontoossa jossain kaupassa minuun törmäsi vahingossa pieni tyttö. Yllätyin kun tuo pikkuinen katsoi silmiin ja sanoi ''excuse me, ma'dam''.

Nyt loman jälkeen, pää on melkein turvoksissa kaikista kuulemistamme tarinoista ja luottokorttikin saa hengähtää. Löysin nimittäin ihanan vaateketjun, jossa myytiin paljon lintukirjailtuja ja kukkakuviollisia vaatteita enkä suinkaan päässyt sieltä tyhjin käsin..

Foundling-hospital

Foundling-hospital oli hyvin liikuttava paikka, Foundling on ehdottomasti käymisen arvoinen, jos historia vähänkään kiinnostaa. Kirjoitan tähän hieman paikan historiasta.

1700-luvun Lontoossa oli kamalat oltavat heikko-osaisille. Lontoon väkiluku oli tuona aikana kasvanut nopeasti, eikä sosiaalipalveluita riittänyt kaikille. Työttömälle, apua kaipaavalle ihmiselle vaihtoehtoina oli joko kirkon antamat heikot avustukset, tai köyhäintalo. 1700-luvun alun Lontoossa alle 5-vuotiaiden kuolleisuusluku oli 75 % ja köyhäintaloissa 90 %. Turmiollinen juoma, gin, oli esitelty köyhille lontoolaisille ja se tuhosi monien elämän. Hyvin monet köyhät äidit vaiensivat omaansa ja lapsensa nälkää ginillä, ja lukemattomia lapsia kuoli alkoholimyrkytykseen. 

Vuonna 1720 laivanrakannusalalla omaisuutensa hankkinut Thomas Coram muutti itä-Lontooseen. Hän järkyttyi nähdessään siellä niin monia nälkiintyneitä ja sairaita lapsia. Coram päätti tehdä asialle jotain, ja kiersi aatelisten ja hyvin toimeentulevien luona puhumassa lastenkodin perustamisesta. Saatuaan asian taakse monia vaikutusvaltaisia nimiä, lopulta vuonna 1739 Coram sai kuninkaalta virallisen luvan lastenkodin perustamiseen. 

Varainhankinta tontin hankintaan ja rakentamiseen oli pitkäkestoinen prosessi, ja siihen osallistui monia silmäätekeviä aatelisia, sekä säveltäjä Georg Friedrich Händel, ja taiteilija Hogarth.  Lopulta vuonna 1745, ensimmäiset lapset muuttivat vastarakennettuun lastenkotiin. 

Foundling-hospital on hulppea sisältä. Seinillä oli paljon Hogarthin taidetta.

 Kaikkia lapsia ei kuitenkaan Foundlingiin huolittu. 1700-luvulla ajateltiin, että köyhyys on ihmisen oma vika, ja on merkki henkisestä köyhyydestä. Äitien piti todistaa olevansa suhteellisen kunniallinen. Hoitopaikat valituille lapsille arvottiin arpapelillä. Huone, jossa lapsi luovutettiin, oli säkkipimeä jotta äitien henkilöllisyys pysyi salassa uteliailta. Jokainen lapsi sai uuden nimen Foundlinkiin saavuttuaan.

Vauvan tai lapsen mukana äidin piti tuoda ''token'', eli poletti. Polettia kuvailemalla, äiti saattoi hakea lapsensa takaisin sitten, kun oli saanut elämänsä takaisin raiteilleen.

Ostin pienen kirjasen, joka kertoi Foundlingiin tuoduista poleteista. Kirjassa oli hyvin surullisia tarinoita. Joskus vauva oli menehtynyt vain pari päivää sairaalaan tuomisen jälkeen. Lapsen äiti oli tullut toiveikkaana parin vuoden päästä hakemaan lastansa kotiin. Äidin piti maksaa takaisin kaikki lapsesta koituneet hoitokulut, vaikka lapsi olisikin kuollut. Äideille ei kerrottu kuolemantapauksista mitään.

Jotkut poletit olivat erittäin arvokkaita kultakolikoita, tai hienoja kirjailtuja kangaspaloja, joka kertoi omaa kieltään siitä, että jonkun rikkaan perheen tytär oli joutunut vietellyksi, ja joutui salassa lapsestaan luopumaan.

Foundling lähetti pienet vauvat ja taaperot maaseudulle turvaan kiertotaudeilta. Vauvat asuivat luotettaviksi katsottujen imettäjien luona. Myöhemmin lapset tuotiin takaisin Lontooseen saamaan opetusta, ja monet pääsivät oppipojiksi eri käsityön aloille, ja tytöt pääsivät palvelustytöiksi.

Foundling-hospital antoi kodin ainakin 25 000 lapselle, ja toimii vielä tänäkin päivänä lasten oikeuksien puolesta puhuvana, adoptioita järjestävänä järjestönä.
(Lähde: The Foundling Museum, Arts Council England, 2014. )

Useimmat poletit olivat selvästi rakkaudella tehty, ja kyynel nousi silmään niitä katsoessa. Eräs köyhä äiti oli pystynyt antamaan poletiksi pelkän pienen pähkinän. Sekin löytyy edelleen kokoelmasta.

William Morris Gallery

Rakastan William Morrisin tapetteja ja seinävaatteita. Jos voittaisin lotossa, vuoraisin jokaisen seinän mansikkavaras-, ja tikkatapetilla. Ikävä kyllä visiitti William Morrisin kotitaloon oli lievä pettymys.

William Morris Gallery sijaitsee Lontoon keskustasta 45 minuutin päässä, ja Walthamstow-metroasemalta oli vielä 20 minuutin kävelymatka. Matka ei niinkään minua vaivannut, vaan se, että kuvittelin että pääsisin ihailemaan Morrisin sisustuksia autenttisessa ympäristössä. Koko talo oli kuitenkin pistetty aivan uusiksi, valkoista maalia oli siellä täällä. Ainoastaan yhdessä ainoassa huoneessa pääsi katsomaan miltä Morrisilla sisustettu huone voisi näyttää. 

William Morrisin kotitalo ulkoapäin

William Morrisin kirjaillut seinävaatteet kuitenkin olivat tosi vaikuttavia. Morrisin tytär johti yrityksen tekstiiliosastoa, ja kirjoitti käsitöistä arvostettuja oppikirjojakin.

William Morris opiskeli tästä paksusta kirjasta kasvivärjäystä. Morris ei hyväksynyt teollisia, epäluonnollisia värejä, vaan halusi tapeteilleen ja tekstiileilleen luonnollisemman väripaletin. Mm. punaista väriä saatiin coccinelli-kirvoista, ja sinistä saatiin indigo-kasvista.

Mansikkavaras! <3 Aion kyllä jossain vaiheessa hankkia tämän mallin ristipisto-ohjeen ja tehdä itselleni seinävaatteen.

Käsitöitä harrastamatonkin pystyy varmaan kuvittelemaan, kuinka kauan kestää, ja mitä kaikkea osaamista vaatii kirjoa tällainen upea tekstiili. 

Haamuja ja Guinnessia-kävelykierros

Olen tosi iloinen, että päätimme käydä oikean historioitsijan kävelykierroksella. Muuten Cityssä kierrellessä, olisimme ohittaneet h-moilasena monet paikat, joissa on tapahtunut vaikka mitä. 

Kierros alkoi klo. 19 aikaan Covent Gardenissa. Silloin oli vielä suuri väenpaljous, ja saimme extrajännitystä kun katumyyjä alkoi karjumaan oppaallemme, että hän estää hänen bisneksiään. Siirryimmekin pian huudon saattelemana syrjäisille kujille historian havinoista kuulemaan. 

Ohitimme pubin, joka on ollut toiminnassa 1500-luvun puolivälistä alkaen. Siellä kummittelee kuulemma katolilaisia pappeja, jotka harjoittivat siellä uskontoaan Henrik VIII:n vainoa salassa. 

Tässä Lincoln-puistossa tapahtui Elizabeth I:n aikaan kamalia, en halua edes kirjoittaa mitä täällä tehtiin.

Yksi kaamea tarina oli peräisin 1700-luvulta. Hevosajuri oli ajelemassa yhtenä pimeänä myrskyisenä yönä hevosellaan, kun hänet pysäytti mustaan kaapuun pukeutunut vanha mies, joka pyysi kyytiä. Miehen noustua kyytiin, hevonen pillastui. Sen silmät kääntyivät ympäri, eikä ajuri saanut sitä millään aisoihin. Hän huomasi että takana istunut herra ojensi kättään, kuin ystävällisyyden osoituksena. Ajuri tarttui miehen käteen, mutta hän huomasi, että hänen kätensä ei koskenut mihinkään. Silloin takana istunut mies katosi, mutta hevonen jatkoi riehumistaan. Ajuri koko elämänsä järkytyksen kun näki seuraavaksi mustan pilven ja punaiset silmät parin metrin päässä. Hän tarttui ruoskaansa, ja heitti sillä mustaa pilveä, jolloin vihdoin ilmestys hävisi.  

Kaikki kierroksella kuulemamme tarinat eivät kuitenkaan ollut yhtä synkeitä. Varsinkin tarina, joka kertoi teatterin kuorotyttöä opettavasta haamusta oli sekä hauska että herttainen.

 Guinnessia nautimme 1600-luvulta peräisin olevassa pubissa. Tässä pubissa oli salatunneli (nyt jo umpeen muurattu) vastapäiseen teatteriin. Salatunneli rakennettiin jotta Kaarle II pääsee teatterin väliajoilla pubiin tapaamaan rakastajatartaan, kaunista Nell Qwynniä.

Camdenissä oli tällaisia hauskoja pilkullisia tipuja. Onkohan kottarainen? Muistelen jostain lukeneeni että Suomessa kottaraiset ovat harvinaistuneet kovasti.

Ja tässä on pieni puisto Paddingtonissa. Puistossa kasvoi mm. sinisarjoja ja vaikka mitä eksoottisia lajikkeita, joita on turha täällä Suomessa yrittääkään.

Karhuherra Paddington kiittää ja kumartaa!