Sivut

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pieniä jouluostoksia

Vietimme rauhaisan kotiviikonlopun, kävimme röttelöllä vain sen verran että saimme purettua muurarin telineet katolta. Taidamme hankkia makuuhuoneeseen perus-kamiinan sijasta oikean takan. Meillä on jo tiedossa eräs valkoinen, sirorakenteinen takka joka sopisi meille. Silloin voisimme ilman lämpöhuolia yöpyä ihan kovillakin pakkasilla.

Nyt juttu muuttuu hieman materialistiseksi, olenhan hieman hamsteri. Minulla on tapana ostaa itselleni etukäteisiä joululahjoja, joskus montakin kuukautta ennen joulua :D. Onneksi aika harvoin kuitenkin. Löysin alla olevan taulun Aarresaaresta. Maalaus on Marianne Trygg Pelegrinin v.-40 maalaama mallikuva postikortteja varten. Maalaus pääsi saman tien seinälle.


 Rakastan Kupittaan saven ja Svante Turusen bambeja ja muita eläinhahmoja. Ne ovat kaikki erilaisia, vaikka samasta muotista olisivatkin peräisin. Varsinkin bambit ovat jotenkin niin elävän oloisia, ihankuin ne voisivat hetkenä minä hyvänsä hypähtää juoksuun. Bambien jalkojen juuressa oleva ankkalampi on itselleni lahjoittama toinen joululahja.


Kotimatkalla pysähdyimme Kasvihuoneilmiöön, joka on romuromanttisen ihmisen haavemaa. Kaikkialla oli röykkiöittäin kimaltavia, kitschimäisiä ihania enkeleitä, possuja, tonttuja ja muita koriste-esineitä. Löysimme kirjoittamattomia 40-lukulaisia joulukortteja ja yhden paperisen joulukranssin, jonka ripustin tänään Watin valvovan katseen alla.

Ihana repro-kissakranssi, joka roikkuu tv:n yläpuolella.

''Kissakoriste? Eikös minun pitänyt olla huushollin ainoa kissa. Eikä nuo kissat ole edes mustia!''
''Mami, hyväksyn tämän kyllä, mutta hyvin vastahakoisesti.''



4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, siinä on sellaista ihanaa wanhan ajan joulun tunnelmaa :).

      Poista
  2. Hui kauheaa olen unohtanut käydä täällä! Hieno tuo taulu ja bambitkin. Teidän kisunne on ihana. Kaunis talo!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Ei täällä blogin puolella ole oikein mitään tapahtunutkaan, nämä loskakelit eivät oikein houkuta paljoa röttelöllä rehkimään.

      Poista