Sitä sun tätä

Hieman sähköistä 

Viikonloppu oli jälleen työntäyteinen. Yli puoli vuotta raatamista alkaa jo tuntumaan mielessä ja kropassa. Mutta valoa näkyy jo tunnelin päässä: sähköt on nyt vedetty, keittiökin saapui perjantaina ja on kannettu sisälle! Onneksi Ukko on sähkömies ammatiltaan, hän osasi asentaa sähköpiuhat. Vedimme johdot pintavetona koska se on helpoin ja myös halvin tapa. Ja kyllähän entisajan rintamamiestaloissa vedettiin sähköt yleensä pintavetona. Saimme pelastettua jopa pari alkuperäistä bakeliittikatkaisinta.

Purujen seasta löytyi Boston-tupakka-askin repale. Kuulemma Boston oli työmiesten lempparitupakkamerkki.

 

Pensas-, ja perennalöytöjä

 

Piha on täynnä ilonaiheita, mutta paikoitten myös murheenkryynejä. Iloisia yllätyksiä ovat olleet talossa asuneen mummon istuttamat ihanat pensaat ja perennat. Murheenkryynejä on jatkuva taistelu vuohenputken ja muiden rikkakasvien kanssa. Puput aiheuttavat myös harmaita hiuksia, ne ovat syöneet yhden istuttamamme omenapuun. 

Talossa ennen asuneella mummolla oli kyllä värisilmää. Hurmehappomarjapensasta pihalla kasvaa kahdessa paikassa. Hurmehappomarjapensas on kukkiessaan ihanan koristeellinen ja tuo mukavaa kontrastia muuten niin pirteän vihreään näkymään. Jotkut sanovat että pensas haisee kukkiessaan todella pahalta, mutta itse en mokomaa ole havainnut.

 

Pihalle oli putkahtanut hillaa muistuttavia lehtipareja ja viikonloppuna puhkesi yksi kirkkaan oranssi kukka. Nyt sain mysteerikukalle nimen kun Cheri Autuas Olo-blogissaan kertoi tuosta kukasta: se on tulikellukka, perinneperenna! Jouko Rikkisen Suomalaiset perinnekasvit-kirjassa kertoo että tulikellukka yleensä kukkii kesä-heinäkuussa. 

Kullerot ovat nyt täydessä kukassa ja alkavat kohta lakastua. Minun täytyy syksyn tullen kerätä talteen kulleroiden siemenet ja kunnostaa niiden asuinsijat, kullerot viihtyvät mehevässä puutarhamullassa. Tuossa kohdassa maa on kuivaa ja kovaa, ihme että ne siellä viihtyvät.

Akileijat ovat yllättäneet minut iloisesti: niitä on ilmestynyt muutamaan paikkaan ja yritän nyt suojella niitä vuohenputkilta ja muilta inhottavilta rikkakasveilta. Siirsin pari pientä akileijaa perustamaani kukkapenkkiin, mutta pelkään pahoin että akileijat eivät pidä siirtämisestä. 

Yksi akileija löysi itsensä entisen maitolaiturin edestä.

Komea akileija vuohenputkien ahdistelemana.

Myös pähkinäpuu ja siperianhernepensaat kukkivat!

Alla olevassa kuvassa on mahdottoman ruma mykerö painajaispenkissäni. Luulen että tuosta rumiluksesta tulee jotain kaunista, mutta aikahan sen vasta näyttää. Tuosta kuvasta saa hyvän kuvan millainen työnsarka vajan edessä olevassa kukkapenkissä on: vuohenputkea, voikukkaa ja jättiputkea valtaa koko ajan lisää elintilaa.  Tarha-alpin mykeröitä olen repinyt pois jo puolet, se leviää kuin rutto. Syksyllä luulin kitkeneeni kaikki rikkaruohojen juuret pois tuolta alueelta ja kylvin monta pussia ukon-, hirven,- ja vuohenkelloa, mutta on kyllä ihme jos yksikin kellokukka tuolta jaksaa nousta.

Hyötykasvimaalla 

 

Ei tarvita paljoa mielikuvitusta kun koittaa löytää syitä sille miksi marjapensaamme ovat noin painavia marjoista: vajan päädyssä ennen sijaitsi sikala ja vieressä on myös mennyt huussin laskuoja. Tienoon rastaat varmaan odottavat kieli pitkänä marjojen kypsymistä. Täytyy yrittää ehtiä apajille niitä ennen.

Eilen sain tehtyä kolmesta laihasta raparperinvarresta mansikka-raparperipiirakan. Tuo piirakka on toistaiseksi ensimmäinen konkreettinen asia josta olemme hyötyneet paikan ostettuamme :D. Kallis raparperipiirakka.

Hieman tulppaaneista ja narsisseista

Olin syksyllä onnistunut ainakin yhdessä tulppaanisipulien valinnassa. Nämä tulppaanit puhkesivat kukkaan pari viikkoa sitten, ensin kukka oli puoliksi keltainen, teristä punainen. Tänä viikonloppuna samojen tulppaanien sähäkkä keltaisuus oli vaihtunut romanttisen valkoiseen ja punainen oli alkanut muuttua vaalenpunaiseksi. Odotan innolla tulevaa viikonloppua, onko kukat silloin täysin valkoisia? Harmi kun en muista lajikkeen nimeä, haluaisin istuttaa näitä lisää.

Nämä massiiviset tulppaanit ovat talossa ennen asuneen mummon peruja.  Ne ovat kai jotain perinnelajiketta kun varret olivat niin vahvat ja kukkiminen kesti pitkään.

Nämä narsissit ovat vanhaa, 1890-luvulta peräisin olevaa lajiketta. Lajikkeen hieman kyseenalainen nimi on ''Lucifer''. Sievät, tuoksuvat ja monta viikkoa kukkivat narsissit eivät mielestäni ansaitse mokomaa nimeä!

Isoäidin paljon paremmin hoidetummassa penkissä on vanhaa kerrannaista narsissia. Keltaisen kukan nimeä en ikävä kyllä muista...

 

Herkkien lukijoiden kannattaa nyt kelata alas nopeasti. 

 

Kevät koittaa myös toukille.. Hyh, toivottavasti noista kasvaa kauniita perhosia eikä tuholaisia.

Ei päivääkään ilman Wattia, meidän omaa tuholaistamme. Tässä loikoillaan sarkastisen ilmeen kera touhukkaan päivän jälkeen.