Sivut

torstai 19. maaliskuuta 2015

Kevättä näkyvissä

Kiirettä on pitänyt! Meidät on pitänyt kiireisenä Ukon sairastuminen ja se kun pistimme kaupunkiasuntomme myyntiin lähestyvän putkiremontin takia, tuntuu että koko ajan pitää olla siivoamassa ja puunaamassa.  Mutta onneksi Ukko on sentään lähes entisissä voimissaan, ja vieläpä palannut takaisin töihin. Itse olen innostunut harrastamaan ja käymään salilla lähestyvää leikkausta ajatellen, hyvä lihaskunto varmasti edesauttaa paranemista. Keskityn nyt pitämään kuolanpionin taimeni elossa ja kylvän muutamat tomaatin siemenet, mutta mahtipontisemmat suunnitelmat saavat jäädä. Leikkaukseen ei enää ole paljoa aikaa enkä pysty alkuviikkoina edes nostamaan kastelukannua.

Lämpöinen ihana kevät




Toin Ruotsista uusimman Gardeners World-lehden, jossa Monty Don esittelee omaa puutarhaansa ja kertoo mitä hän nyt maaliskuussa siellä puuhastelee. Hän kovasti halailee lehdessä narsissi-, ja iirisruukkuja ja valmistelee maata istutuksia varten. Osuvasti lehden mukana tuli myös zinnian siemeniä, joita minun olikin tarkoitus kokeilla.



Lehtien lukemista vaikeuttaa keväisen auringon lämmössä lekotteleva Watti.

Röttelössäkin vierailimme viime viikonloppuna. Kaikki jäät olivat sulaneet, mutta maa oli edelleen roudassa. Mutta löysin silti muutaman ilonaiheen kasvien muodossa.

Muutamat lumikellot ovat ensimmäisiä Röttelön kukkijoita tänä vuonna. Olen pahoillani siitä että olen ilmeisesti perennapenkkiä myllätessäni onnistunut tuhoamaan lumikellojen sipuleita, viime vuonna niitä taisi olla paljon enemmän. Minua pitää jännityksessä se, että onko keltavuokkoni, (kylän luultavasti ainoa esiintymä), voimissaan. Tässä sen näkee kuinka tärkeää on ottaa valokuvia puutarhastaan eri vuodenaikoina. Ettei vaan tule myllättyä jotain kasvia mikä ei sillä hetkellä näy.



Löysin pihatien vierestä alueen jossa kasvaa paljon rohtosormustinkukan siementaimia eri ikäluokissaan. En jaksa odottaa miltä sisääntulo näyttää sormustinkukkien ollessa kukassa.

Esikotkin ovat ilmestyneet.

Jotain krookuksia.

Nämä ovat vissiin purppuratulikukkien lehtiruusukkeita. Kasvattelin nämä siemenestä viime keväänä.

Röttelökin näytti hyvältä :). Myöhemmin keväällä uusi maali pintaan.




Piipahdimme mummon mökillä. Onneksi mummilla on huumorintaju kohdillaan.: punanenäinen kontianen oli kaivanut poteroita kaikkialle, ja varmaan napostellut kukkasipulit poskeensa.
Kontiainen on taitavasti tehnyt konnantyötään kukkapenkin mukaisesti.

Pientä askartelua


Äiti osti minulle ''Näpertelyä''-kirjan, jossa näperellään kaikkea minikokoista omaksi ja muiden iloksi. Aloin välittömästi näperrellä minikissoja. Isomman kissan innokkaalla avustuksella.

Tälläinen siitä tuli.

Vieraileva kissatähti, Senja


Vierailin ystäväni luona teellä ja kakkupalalla. Tapasin jälleen myös pienen mutta pippurisen Senja-kissan. Senja on luonteeltaan iloluontoinen ja kiltti, eli ei kyllä uskoisi silmiään kun näkee Senjan keittiökäytöksen. Minulla ei ollut aikomustakaan avata jääkaapin ovea, mutta oli lopulta aivan pakko kun Senja roikkui jääkaapin ovessa molemmin käsin ja päästi kärsiviä naukuja. Sain luvan antaa Senjalle hieman leikkelettä, joka sitten hävisi parempiin suihin alta aikayksikön.

Senja on alkujaan virolainen kissa. Senja taisi saada kodin Suomesta Rekku-rescuen kautta. 

Senjan mieliharrastuksiin kuuluu kalastaminen. Tai pikemminkin mielikuvakalastus, kaloihin ei kissa pääse käsiksi.



6 kommenttia:

  1. Oi, teillä tapahtuukin paljon kaikkea, varmasti stressiä kovasti. Voimia. Mutta onneksi saat kohta ihanan kiinteän miehen (viitaten kuntoiluun) Ihana tuo talo ja piha, olen tämän varmasti ennenkin todennut, mutta silti. Kontiaiset ei kai syö narsisseja, olisiko siinä ratkaisu? Minkä väriseksi aiotte maalata talon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voihan se mummin poteroiden kaivaja tavallinenkin maamyyrä, mutta kuulemma kerran kontiainen yllätettiin itse teosta kun se kurkisti kaivannostaan :D. Toivottavasti pysyykin narsisseista erossa, siellä on joitain sellaisia lajikkeita jotka on ollut paikalla jo 30-luvusta lähtien.

      Talosta tulee punainen, en muista oliko väri punamulta vai italianpunainen :). Ajattelimme että punainen sopii parhaiten yhteen vihreäksi maalatun katon kanssa.

      Poista
  2. Kylläpä on upea kissa tuo Virosta muuttanut Senja. ;) Todella hauskoja kuvia sait otettua, tuo kuva, jossa Senja kyttää viilettävää imumonnia on hauska. :D

    Ja pikku-Wattikin on tottakai aina suloinen!

    VastaaPoista
  3. Teillä tapahtuu vaikka mitä! Tulikukkaa pitäisi joskus hankkia. Sormustinkukat ovat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sattuu ja tapahtuu :D. Juu pitää seurailla kuinka kiva siitä tulikukasta sitten tuleekaan, kukkivana en ole nähnyt.

      Poista