Sivut

perjantai 26. joulukuuta 2014

Jouluviikko Watin silmin

 Lomaviikko on mennyt ohi liiankin nopeasti. Koko alkuviikko oli täynnä leipomista ja viime hetken lahjapaniikkeja. Ehdimme kuitenkin juuri ennen lumisateita piipahtaa röttelöllä, jossa palelimme ensimmäisen yön kun pakkanen kiristyi eivätkä patterit ihan heti lämmittäneet.

Kuistilla haisi hiirien kakkelit, meidän oli pakko heittää kaikki puutarhahanskani ja kesäkengät roskalavalle. Toisaalta hiirien kuistille pääsy ei ollut yllätys, kuisti on puoliksi laho ja reikäinen. Suunnittelemme että uusimme kuistin tämän talven aikana. Ukko laski että työhön menisi maksimissaan vain pari päivää. Uudet (vanhat) ikkunatkin meillä jo on karmeineen. Haasteenamme on löytää vielä 50-luvun taloon sopiva ulko-ovi, joka olisi eristetty. Moderni ulko-ovi näyttäisi röttelössä hieman hassulta.


Ukko purki kuistin kattoa ja saimme todeta että kuistilla on ennen ollut harjaskatto! Vaikka harjaskatto näyttäisi paremmalta kuin nykyinen talon katon mukaisesti menevä katto, on ajateltava käytännöllisyyttäkin. Epäilemme että vanha harjakatto aiheutti rappusten viereisen laudoituksen mätänemisen kun vesi on roiskunut suoraan siihen. 


Kuinka ihana onkaan sitten kesällä tulla uudelle kuistille aamukahville ja antaa katseen levätä alas laaksoon! :)

 Siirtykäämme kissa-asioihin.

Watti seuraa lintulaudan tapahtumia röttelöllä.

Mami lässyttää takaata päin, korvat menee söpösti tupsulle :)


Mitäs se mami raahasikaan kirpputorilta?
 Olimme Watin kanssa taas muistin virkistämiseksi puolen minuutin mittaisella ''lenkillä''. Tottuneesti Watti ensin hieman katseli ympärilleen ja sitten juosten raahasi minut takaisin sisään, jossa Ukko sai auttaa kissan pois valjaista.



  Vietimme jouluaaton vanhemmillani. Perinteinen jouluruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, mutta tavalliseen tapaamme olimme aterioineet jo 30 minuutissa vaikka yritimmekin hidastella. Ihmettelimme miten on mahdollista että keski-Euroopassa perheet syövät jouluateriaa tunti tunnin perään.

Tänä vuonna olimme panostaneet ei-krääsämäisiin, eettisiin lahjoihin. Lahjoimme läheisiämme mm. kirjoilla, kesto-ostoskasseilla, huutokauppojen mahtilöydöillä ja näkövammaisten valmistamilla hienoilla tavaroilla. Itsekin sain kivoja lahjoja, mm. mehiläisvahakosmetiikkaa, elokuvalippuja, lämpimän paidan, Kissan mieli-Ymmärrä kissasi käytöstä-kirjan (onko tämä joku vihje? :D) ja kauniin punaisen pöytäliinan.


Watti pelkäsi viattoman näköistä Kaapo-kissaa ja joulurauhaamme häiritsikin murinat ja sihinät. Luulen ettei Watti tunnista leppoisaa persialais-Kaapoa kissaksi ja siksi on aina niin hämillään ja kauhuissaan Kaapon nähdessään.
Kaapo lahjapapereiden lumoissa. Watti oleili nojatuolin takana.

Pelottava Kaapo imi Watin energiat, kotona uni kyllä maittoi.
Seuraavana aamuna koettelemuksistaan piristynyt Watti pääsi parvekkeelle lempiharrastuksensa pariin, seuraamaan naapuruston tapahtumia.

Tulostintakin ollaan vahdittu.
Ollaan myös poseerattu toisen mustan pantterin kanssa.

Rauhallista Tapaninpäivän iltaa ja viikonloppua kaikille lukijoille! :)

10 kommenttia:

  1. Ihana Watti, aina touhuamassa :) Ihana tuo viimeinen kuva! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Watti tietää aina mitä kotona tapahtuu ja auttaa kaikessa mielellään :).

      Poista
  2. Kaapo on kyllä vähän yrmyn näköinen, voi olla että minäkin pelkäisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, Kaapo on kyllä vähän yrmy, mutta onneksi lempeä sellainen. Pienestä saakka sillä on ollut pakkomielteenä tulla hieromaan kaikkia sohvalla makoilevia ihmisiä. Joskus sitä säikähtää kun 7 kiloa Kaapoa tulee hieromaan välittämättä siitä jos olisi kirjan luku tms. kesken. Watti on kieltämättä tyytyväinen ettei Kaapo asu meillä :).

      Poista
  3. Minipantteri ja Wattikisu, söpöt! Kiva tuo sun joululahjaliina ja pitkäkarvainen kisu....Hyvä kun etsitte vanhan oven, mua aina niin vaivaa kun tässä vanhassa talossa on sellainen ruma uusi ovi. Huokaus, mutta hyväkuntoisen vaihtaminen ei sovi mun maailmankuvaan. Kuistista tulee ihana teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitää välittää terveiset Kaapo-kissalle ja mustille panttereille :).Niinpä, sellainen tosi moderni ovi paistaisi heti silmään vanhassa talossa. Mutta ei noille välillä voi mitään, nyt kun ollaan katseltu niin ei vanhoja ulko-ovia paljoa ole myynnissä. Sitä odotellessa...

      Poista
  4. Onpa oikein poikkeuksellisen kaunis kissa tuo teidän Watti ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on Watti muutenkin poikkeuksellinen katti :D. Se ei käyttäydy yhtään brittiläisellä arvokkuudella, vaan on välillä yhtä äänekäs kuin jotkut itämaiset kissat.

      Poista