Puutarhamietteitä ja Watteilua

Meillä täällä on jännittävä kevät alkamassa puutarhan suhteen :). Ukko yllätti minut tänään sanomalla, että sponsoroi taloudellisesti mitä ikinä puutarhallemme haluankaan budjetin rajoissa tehdä. Minähän innostuin heti! Lähes heti tämän keskustelun jälkeen huomasimme, että pihallamme hääri Telian rakennusinsinöörejä. He tuovat lähiaikoina täytemaata myllätylle pihallemme. (Meille tuli talven aikana kuitu-internet, jonka takia pihan poikki jouduttiin kaivamaan noin metrin levyinen soiro + viime kesänä viemäriputken uusiminen aiheutti rumaa jälkeä). Eli nyt, kun kohta saamme pihan muodot takaisin entiselleen, ja pihan rajalle nousee aita, pääsen toden teolla suunnittelemaan puutarhaamme! 

Kantavana ajatuksena puutarhan kannalta aion pitää luontoystävällisyyden. Olen asunut näillä main Espoota koko ikäni, ja huomaan jatkuvasti tuttuja paikkoja, josta on kaadettu puita rumien rakennusten tieltä. Kun olin lapsi, täällä oli ojia, joissa aina keväisin sammakot kurnuttivat ja kutivat (vai kutesivat, miten se sanotaan..?) Nyt kaikki ojat on päällystetty asfaltilla, ja täällä alkaa olla minun mieleeni ihan liian siistiä luonnon kannalta. Minun mielestäni ihmisten pitäisi ajatella, että tämä maa on tarkoitettu myös linnuille, ötököille, sammakoille ja siileille ja vaikka mille muille örkeille. 

Talviloman aikana kävimme Lontoossa lomailemassa, ja löysin mm. tämän aivan ihanan ''The Urban Wildlife Gardener''-kirjan. En voi tänne tiheän asutuksen keskelle perustaa mitään punkkien tai rottien paratiisia, mutta aion noudattaa tämän kirjan neuvoja mm. pensaiden ja puiden valinnassa. Ja olen jo perustanut talon nurkalle kaksi ötökkähotellia, ja upouusi linnunpönttökin odottaa asukkia.

Voi sanoa, että nyt, kun saan pihan taas ''haltuuni'', puutarhakuume alkaa taas nostamaan päätään. Oli ihana huomata, että Netflixissä oli sympaattisen brittiläisen puutarhagurun, Monty Donin puutarhaohjelma. En muista ohjelman nimeä, mutta ihastuin sarjaan ikihyviksi siksi, koska siinä asukkaat itse tekevät puutarhan alusta loppuun. Mikään iso muutostiimi ei tule tekemään töitä puutarhan omistajan puolesta. Monty vain tulee paikalle antamaan arvokkaita neuvoja, ja tukee puutarhan omistajia vaikeissa päätöksissä. Minun päähäni iskostui sarjasta mm. se, kun Monty sanoi, että mielenkiintoinen puutarha ei tarvitse kuin 7 eri kukkalajia. En tosin kyllä itse pysty pitämään lajimäärää noin pienenä.. Monty sanoi paljon muutakin viisasta, mutta en muista mitä. Pitää varmaan katsoa jaksot uudelleen. 

Ihanat kevätiirikset kukkivat nyt. Istutin kaikki samaan kohtaan, ja vaikutelma on vähän aika höntti. Rakastan kyllä noita sinisen sävyjä. Muistan istuttaneeni myös jääiiristä, mutta ne on näköjään syöty :(. 

Tammien juurille istutin keltaisia krookuksia. Haaveilen, että jokaisen tammen juureen tulisi kukkapenkki, ja niihin jotain varjoisan paikan kasveja. 

Lehtolatva näyttää selvinneen talven koettelemuksista. Lehtolatva on siemenestä kasvatettu, siirsin sen tänne Röttelön pihalta. 

Tästä olen niin ylpeä.. Olen kasvattanut kissankäpälät siemenestä asti, ja ne näyttävät viihtyvän kallion päällä tosi hyvin. Vajan alta löytyi kaljapullo, ja se jäi tuohon. Pullon sisällä näkyi olevan pieni muurahaispesä.

Watti aiheutti taas pientä harmia

Kerroin taannoin siitä, kun Watti oli syönyt pätkän lankaa, ja jouduimme käymään Remediumissa oksentamassa se pois. Episodi toistui, mutta tällä kertaa pienen leikkihiiren muodossa.

Oli lauantaiaamu, ja taisin olla syventynyt katsomaan telkkarista Monty Donia kahvikuppi kädessäni. Sivusilmällä näin, että Watilla oli sohvan vieressä intensiivinen leikki meneillään samettisen, lyhytkroppaisen, mutta pitkähäntäisen hiirensä kanssa. En ajatellut Watin kiihkeästä leikistä mitään erikoista. Ohjelman päätyttyä kuitenkin havahduin siihen, että Watti oli tyytyväisen näköinen, ja tajusin, että pientä hiirtä ei näy missään. Aikani etsin, ja lopulta soitin Remediumiin, josta käskettiin tulla sinne oksennuttamaan Wattia. Tällä kertaa vierasesine ei tullut oksentamalla ulos, vaan se tuli vasta muutaman tunnin päästä kotona ulos, luonnollista reittiä. Minulla oli koko päivän kamala olo, ajattelin että olen tosi huono mami Watille, kun en paremmin osannut pitää sitä silmällä. En voinut tehdä muuta, kuin heittää roskiin ihan kaikki Ikeahiirtä pienemmät leikkihiiret, koska näemmä Watti ei niitä pikkuhiiriäkään voi vastustaa. Onneksi Watti rakastaa Ikea-hiiriään kaikkein eniten, se kantelee niitä aina minulle lahjana. 

Olemme käyneet Watin kanssa joka päivä ulkona katsastamassa, josko ruoho jo alkaisi kasvamaan. Wattia harmittaa, kun se ei oikein vielä kasva, varmaan tämän kylmyyden takia. 

Saisipa jostain tällaisia puutarhapatsaita! Tässä siirtolohkareessa on muuten jonkun edellisen asukkaan kaivertama syvä onkalo. Mies tuli aina purkamaan turhautumistaan tähän kiveen, kun hänen vaimonsa komenteli. Vuosien myötä kolo syveni ja syveni.

Watti täytti viime lauantaina 6 vuotta. Ihmisten iässä se on jo kypsähkö aikuinen, ensi vuonna ollaan jo ''mature''-luokassa. Syntymäpäivälahjaksi Watti sai Mustin ja Mirrin höpöbanaanin. Watilla oli aika tuhdit pössikset banaania halailtuaan, piti oikein laittaa bansku piiloon. 

Kauhujen Watti

Taas on vierähtänyt kauan aikaa siitä, kun viimeksi päivitin blogiani. Jatkossa aion kertoa kuulumisiamme useammin. Joulun jälkeen tapahtui vaikka mitä. Tapahtui sekä mukavia, hauskoja, mutta myös murheellisia asioita, jotka veivät aikaani. Kolme vuotta sitten olin eräässä vaativassa leikkauksessa, ja tänä vuonna olisi tarkoitus mennä siihen viimeiseen leikkaukseen. Kun kuulin olevani nyt leikkausjonossa, tuntui kuin kolmen vuoden taka-alalla häämöttävä huoli olisi helpottanut. Enää tämä huoli ei paina erityisemmin, kun tietää että pian tämä oikeasti on ohi. 

Mutta nyt asiaan. Watin kuulumisia minulta on kysytty pariin otteeseen, joten täältä sitä piisaa :). 

Watin eläinlääkärikäynti ja öiset kummittelut

Watilta löytyi hammaspuhdituksen yhteydessä syöpynyt hammas. Hammas piti poistaa, sillä syöpyneet hampaat ovat kissoille hyvin kivuliaita, vaikka kissa ei itse kipuaan ulospäin näyttäisikään. 

Remediumin luottoeläinlääkäri muisti Watin edellisen, dramaattisen visiitin Remediumissa, ja kysyi heti alkajaisiksi Watilta: ''No, Watti, onkos lanka taas maistunut''? Tähän pystyin vastaamaan suoralta kädeltä, että Watille on nyt ehdoton pääsykielto mihinkään lankoihin, eikä se onneksi enää ole herkutellut langanpätkillä. 

Oli liikuttavaa katsoa kuinka Watti rauhoittavan pistoksen saatuaan kömpi omaan turvalliseen koppaansa, ja kuinka Watti yritti pitää silmiä auki, sillä oven ulkopuolelta kuului koiran haukuntaa. Viimein Watti antoi periksi Nukkumatille, ja nukahti. 

Eläinlääkärilasku oli hurjat 430 €, mutta eipä tuo meitä liikaa harmittanut, sillä Watin hyvinvointi on meille tärkeä asia. 

Watti toipui koettelemuksistaan uskomattoman nopeasti. Kotona se juoksi hoippuen suoraan ruokakupille, sillä oli kamala nälkä. Kissa oli hieman pökerryksissä pari päivää, mutta nopeasti palattiin arjen normaaleihin uomiin. 

Watti juo edelleen sohvapöydältä omasta kristallilasistaan. Normaalit kissankupit eivät enää kelpaa. 

Vaikka Watilla on oma hieno lasi, se ei silti suojele meidän ihmisten vesilaseja vesipeto-Watin sabotoinnilta. Kaikki ketkä meillä vieraisilla käy, oppivat huomaamaan että vesilasia kannattaa kantaa kädessään, tai peittää jollain suojalla. 

On minun vielä pakko kertoa yksi pelottava öinen tapahtuma, joka johtui yksinomaan Watista. Olin muutama viikko sitten yksin kotona, ja jo syvässä unessa. Unen läpi rekisteröin hienoisen hälinän, jonka uninen mieleni kuvitteli uneen kuuluvaksi jutuksi, josta ei tarvitse olla huolissaan. Tuosta hetkestä kului ehkä muutama minuutti, kun yhtäkkiä olohuoneesta alkoi kuulua karmeaa karjuntaa ja väkivallan ääniä. Heräsin säikähtäen, sydän kurkussa pampattaen. Paniikissa ajattelin heti, että meille on murtauduttu, ja murtoporukka on jäänyt metelöimään olohuoneeseen. Heti perään ajattelin loogisesti, että tämä voi olla kummituskin. Luonnollista selitystähän tälle ei voi olla.

Hyvin varovaisesti hiivin olohuoneeseen. Olohuoneen seinällä väreili television valoloiste. Paniikinomaisesti skannasin katseellani olohuoneen, ja katseeni pysähtyi mustaan kissaan, joka tyytyväisen oloisena istui sohvalla kuin sfinksi. Syyllinen löytyi. Meillä on jo jonkin aikaa ollut kaukosäätimenä Applen kosketuksella toimiva pieni näppäimistö. Watti katsahti minuun ihmeissään kun kaivoin kaukosäätimen sen vatsapoimujen alta, saattoipa se hieman kehrätäkin.

Ilmeisesti minulta oli jäänyt televisio valmiustilaan, ja Watti oli saanut valittua Netflixistä väkivaltaisen Black Sails-sarjan, ja saanut kelattua sarjaa siihen kohtaukseen, jossa eniten väkivaltaa oli, ja oli onnistunut saamaan voluumiakin kovemmalle.

Kommentti Watilta: ''Kissakollegoilleni suosittelen öisen hämmingin järjestämiseen sarjaa nimeltä Black Sails.  Siinä on hurjia merimiehiä ja paljon äänekkäitä tappeluita''. (kuva Googlesta).

Ristipistohuuma

Hurjista merimiesohjelmista siirryn vähän tylsempään aiheeseen, eli käsitöihin. Ristipistohuumani ei ota laantuakseen. Olen itsekin ihmeissäni siitä, että jaksan edelleen innostua ristipistojen värikkäästä maailmasta. Minä olen kuitenkin harrastanut vaikka mitä, esimerkiksi neulomista, maalaamista ja keramiikkaa, ja aina kyllästynyt pian, ja hylännyt aika pian kaikki harrastukseni. Työelämä ja arki on niin hektistä, että kotiin päästyään sitä haluaa keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Välillä tämä bloggaaminenkin jää paitsioon.

Ostin viime syksyä Raffaella Serenan kirjan ''Emroideries and Patterns from 19th century Vienna''. Ihastuin silmittömästi yhteen kirjan malleista, tähän hymyilevään kauriiseen. Tämä malli on 1800-luvun Englannista kotoisin. Ilmiselvästi mallin on suunnitellut joku, jolla on ollut pilkettä silmäkulmassa. Minulla on vielä tekemättä kaurista kehystävä tammenlehtiseppele, eli melko loppusuoralla ollaan. Pistelen tätä työtä kolmella säikeellä 28 count-pellavakankaalle. Between lahjoitti minulle kassillisen DMC-muliinilankoja, joista löysin monta tähän työhön tarvitsemaani lankaa, mm. tuon punaisen sävyn kauriin suussa. On suunnaton helpotus löytää juuri oikean lankasävyn. Yleensä sallin itselleni improvisoinnin, mutta tässä historiallisessa mallissa haluan käyttää mahdollisimman autenttisia lankoja.

Ranskalainen Alsace-malli petit point-tekniikalla on edennyt muutamaa lapsosta pidemmälle. Perintötiedon mukaan eräs  saksalainen esiäitini olisi ollut alkujaan kotoisin Ranskan ja Saksan välissä olevasta Alsace-maakunnasta, mutta en ole tutkimuksessani löytänyt tälle tiedolle todisteita. 

Päätin tukea erästä ukrainalaista ristipistomyyjää tilaamalla tämän ihanan sekatekniikkatyön. Mielestäni tällaisia kivoja Great Gatsby- tyylisiä töitä ei ole markkinoilla yhtään. Pitää kasvattaa toinen käsipari, jotta saisin kaikki työni tehtyä. Tai tarvitsen ainakin 20 vuotta elinikää lisää. 

Lumisen talvista viikonloppua toivottaa Watti palveluskuntineen. Pysytellään sisällä lämpimässä ja juodaan lämmintä teetä takan ääressä :).

Loma Kuninkaitten laaksossa

Missä olen ollut? 

Hengissä ollaan! En ole täällä Bloggerissa julkaissut uusia päivityksiä moneen kuukauteen. Selityksenä minulla on ainoastaan se, että aikani ei yksinkertaisesti ole riittänyt blogini päivittämiseen. Olen joutunut vapaa-ajallani viimeiset muutamat kuukaudet sukututkimuksen pyörteisiin- aiheeseen, josta en aiemmin kuvitellut kiinnostuvani. Kaikki alkoi huvin vuoksi tekemästäni MyHeritage-DNA pakkauksesta, ja tulokset saatuani minun pitikin kaivaa (ja kysellä) kaikki mahdollinen sukuhistoria esiin. Viime aikoina kaikki ylimääräinen vapaa-aika on kulunut netissä eri foorumeita tutkiessa ja kirkonkirjoja lukiessa. Teetimme testit myös muillekin perheen jäsenille. Rakas mummoni huudahti omat erikoiset tuloksensa saatuaan: ''Eihän meidän esi-isät ole muuta ehtineet tehdäkään kuin ravata paikasta toiseen!'' 

Watin kuulumiset

Watti on elämäni tärkein kissa, joten on oikein, että kerron Watin kuulumiset ennen tämän postauksen pääaihetta. 

Watti oli viikko sitten eläinlääkärillä hammaskiven putsauksessa. Luulin että Watin hampaat olisivat olleet hyvässä kunnossa, mutta näin ei ole. Watilla on kissoille yleinen hampaitten syöpymissairaus, johon ei ole mitään hoitokeinoa. Watilta täytyy pian poistattaa kaksi takahammasta, jotka jo olivat kurjassa kunnossa. Olen aivan järkyttynyt, koska Watti ei ikinä ole ilmaissut mitenkään, että sen hampaat olisivat kipeät. 

Eläinlääkärireissusta toivuttuaan seuraavana päivänä Watti oli jo oma itsensä, ja hepuloi häntä hulmuten edestakaisin.

Meillä oli vieraita viime lauantaina. Watti piti vieraille kovaa kuria, eikä empinyt läimäistä, jos vieras uskalsi silittää Wattia. Watti on seurallinen ja rakastaa ihmisten seuraa. Silti se haluaa tutustua paremmin ennen kuin uskaltaa rentoutua vieraitten seurassa. 

Loma Loiren laaksossa

Heinäkuussa olimme Ukon kanssa lomalla Ranskassa Kuninkaitten laaksoksi kutsutussa Loiren laaksossa. Suosittelen Loirea kaikille sellaisille ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet joko puutarhoista, linnoista, historiasta, hyvästä ruuasta ja viinistä- tai kaikista edellä mainituista. 

Ainoa asia mikä minua Loiressa (tai Ranskassa) häiritsi, oli se, etteivät ranskalaiset osaa englantia sanaakaan. Edes apteekissa ei ymmärretty kirjaimellisesti sanaakaan englantia. Toisaalta tämä asia ei paljoa häirinnyt siltikään: kummasti raha vaihtoi näppärästi omistajaa esimerkiksi silloin kun Ukko ajoi minut ihanaan ristipistoputiikkiin.  Sain käsillä hosumalla ja sönkötyksellä ostettua tuosta putiikista 60 eurolla vaikka mitä kivaa ristipisto-ohjetta, neuloja ja muita tarvikkeita. 

Puutarhojen Loire

Loiren pikkukylissä oli valtavasti kukkakauppoja, ja todella monella ranskalaisella pihalla oli aivan upeita köynnösruusuja, hortensioita ja vaikka mitä erikoisuuksia. En ole koskaan nähnyt niin upeita jaloruusuja kuin Ranskassa. 

Teimme visiittejä todella moneen linnaan, ja lähes jokaisessa oli upea hyvin hoidettu puutarha. Entisaikaan linnan puutarhat olivat elinehto. Sieltä saatiin vihannesten ja mausteiden lisäksi myös lääkekasveja. 

Nämä alla olevat kuvat on otettu kukkapuistosta, joka sijaitsi Orleans-kaupungin lähellä. Kukkapuistossa oli aivan ihastuttava daalia-, sekä ruusupuisto.

Monenmoisia linnoja 

Ranskalaiset ovat hyvin ylpeitä omista juuristaan ja historiastaan. Historiaa opetetaan lapsille jo ennen esikouluikää. Yövyimme pari yötä ihastuttavassa vanhassa kartanossa Airbnb:n kautta. Tuon kartanon emäntä näytti kuvia pienistä siskontyttäristään. Pikkutytöt olivat olleet sellaisessa lasten leikkipuistossa, jossa oli kaikki Loiren linnat rakennettu minikokoisiksi, lapsen kokoisiksi mökeiksi. Pikkulinnoissa leikkiessään pienet lapsoset oppivat vähän historiaa samalla. Tuli vähän kateellinen olo, kyllä meillä suomalaisillakin on syytä olla historiastamme ylpeä. Jotkut suomalaiset osaavat luetella kaikki Henrik VIII:n vaimot, mutta eivät tiedä missä kaikissa sodissa rohkeat esi-isämme ovatkaan taistelleet. 

Chambord

Tämä on Chambord-niminen linna. Chambordissa ei ole koskaan kukaan asunut pitkiä aikoja. Tämä ''hökkeli'' rakennettiinkin metsästysmajaksi. Ihan sen näköinen, eikös ;).

Chambord oli upea ja komea, mutta minun makuuni se oli kylmä ja sieluton. Linnan sisällä oli vain suuria tyhjiä halleja ja turhia mahtipontisia portaikkoja. Täällä Ukko poltti päreensä kun saksalaisen ameebamainen turisti yritti varastaa meidän eväsleipämme.

 Sully sur Loire

Sully sijaitsi lähellä majapaikkaamme. 1200-luvulla rakennettu Sully oli paljon enemmän historiallisemman tuntuinen kuin pömpoosi Chambord. En nyt muista kuka kuningas tuolla onkaan asunut, mutta muistan kuinka minua huvitti suuressa juhlasalissa suuret kuninkaitten muotokuvat. Samat kasvonpiirteet periytyivät sukupolvelta seuraavalle, monta sataa vuotta. 

Sullyn herttua vaimonsa Rachelin kanssa

Amboise

Pienen ja pittoreskin Amboisen kylän yllä, kallion päällä häämöttää komea Amboisen linna. Amboisen linnan historia sijoittuu ammoisiin roomalaisiin aikoihin saakka. Ranskan kuningas Kaarle VIII rakasti Amboisen linnaa niin paljon, että huolehti Amboisen remontoinnista ja huolenpidosta silloinkin kun ei itse siellä asunut.

Chenonceau

Chenonceau oli minun lomani kohokohta. Chenonceauhun käveltiin läpi korkeitten puitten reunustamaa tietä pitkin, kunnes utuisen vehreän metsäkävelyn jälkeen yhtäkkiä silmien eteen kohoaa maailman kaunein satulinna. Chenonceau on rakennettu osittain joen yläpuolelle, ja siihen kuuluu iso muotopuutarha, jota linnaa hallinneet mahtavat kuningattaret ja vallasnaiset ovat ihailleet työhuoneensa ikkunasta. 

Kuvat eivät tee Chenonceaulle oikeutta. 

Chenonceauta sanotaan naisten linnaksi. Kuuluisia linnan haltiattaria olivat Diane De Poitiers, Henrik II:n rakastajatar, Katariina Mediciläinen, ja Madame Dupin. Diane De Poitiers laajensi linnan Cher-joen yli. Henrik II:n kuoleman jälkeen Katariina Mediciläinen ajoi Dianen linnasta pois, ja asettui itse asumaan linnaan. Madame Dupin pelasti Chenonceaun Ranskan vallankumouksen tuhoamisvimmalta. Hän naamioitutti pikkuisen linnan kappelin puuverstaaksi, ja linna säästyi tuhoamiselta. Opas kertoi meille että toisen maailmansodan aikana natseilla oli jatkuva valmius pommittaa Chenonceau maan tasalle, mutta lopullista käskyä ei tullut, koska linna oli natsienkin mielestä niin lumoava.  

Katariina Medicin työpöytä, noin 600 vuotta vanha. 

Katariina itse.

Nestlen sisarukset, joita Aurinkokuningas ''kunnioitti''.

Aurinkokuninkaan muotokuvan kehyksen kaiverrukseen meni kuulemma 4 täyskasvuista puuta.

 Muuta

En muista kyseisen linnan nimeä, mutta jossain oli sangen kauhistuttavat lasimaalaukset ikkunoissa. 

Tuli selväksi mitä syntiselle tapahtuu jos ei pysy ruodussa. 

Unohtumattomien kokemusten lisäksi Ranska tarjosi meille myös maukkaita paikallisia viinejä. Näitä lipitellessä on hyvä muistella tämän vuoden kesälomaa.   

Raatamista ja kukkia

Olin muutaman päivän töistä saldovapaalla. Olipa ihanaa, aurinko paistoi ja vihdoin kerkesi möyriä puutarhassa aamunkoitteesta illansuuhun. Alla olevasta kuvasta näkee mitä tein. Puretun vajan alta löytyi paljon kivenmurikoita. Kaivoin ja kanniskelin niitä kukkapenkkien reunuksiksi. Illalla (ja puhumattakaan seuraavasta päivästä) reidet olivat niin hellinä, että köpöttelin kuin vanha mummo :D. 

Siirsin myös ruusut omaan penkkiinsä ja kylvin kesäkukan siemeniä sinne tänne. Kurjenmiekat olivat pahasti jakamisen tarpeessa, joten mylläsin niidenkin penkin ja laitoin puolet ilmaiseksi Tori.fi:hin. Iiriksiä riitti neljälle noutajalle. Viimeisin noutaja toi suklaalevynkin, mikä oli ihana ylläri. Hauska ajatella, miten kasvimme jatkavat eloaan pitkin poikin pääkaupunkiseutua. 

Viime syksynä kylvin paljon monivuotisten perennojen ja luonnonkukkien siemeniä. Tässä ylivaloittuneessa kuvassa on oranssikeltanoiden vauvataimia, ne onnistuivat ehkä parhaiten. Ne pääsivät kalliolle kasvamaan kissankäpälien ja maksaruohojen viereen. 

Anteeksi ylivalottunut kuva. Mutta tässä on Hyötykasviyhdistyksen myyjäisistä ostamani keijunkukka ja takana ukontulikukka. Mummon mökillä ukontulikukkien kukintaa odotamme joka vuosi. Siitä kasvaa jopa parimetrinen hujoppi. 

Tulppaanikuvia

Nyt on juuri se hetki, jolloin on tyytyväinen siihen että hamstrasi sipuleita yli realististen tarpeiden ja paniikissa hyppi pitkin pihamaata lapion ja sipulipussin kanssa. Kyllä varsinkin meidän pihan kukkaloisto olisi ilman tulppaaneita aika vaimeaa tähän aikaan vuodesta.

Ihanainen kasvitieteellinen tulppu. 

Tämä on Hawera-narsissi. Ihastuin tähän lajikkeeseen Saaripalstan Sailan  klik! blogin kautta ja pakko sitä oli saada itselleenkin. Niin ihana Hawera, herkkä minimininarsissi. 

Pihan luonnonkukkia

Kalliokielot ovat heränneet. Olen kuullut että kalliokielo leviää mahdottomasti, mutta ei meidän pihalla ole levinnyt mitenkään merkittävästi. 

Pihallamme kasvaa paljon tällaisia orvokeita. Ei ole tuoksuorvokkia, mutta aivan ihana suloisuus silti.

Wattuli

Mamin oma pikku kulta on hyvin rohkea ulkoilija. Heti kun mami herää, Watti jo huutaa ovella ja tuijottaa vetoavasti. Valjaiden laittokin sujuu ongelmitta kunhan Wattia kehuu yli äyräiden. 

Watilla ei ainakaan ole itseluottamuksesta puutetta. Se on päättänyt, että joku päivä se vielä saa napattua joko oravan tai linnun. Eilen Watti teki yhtäkkiä komean 1,5 metrisen loikan jonkun ötökän perässä. Ihmettelen mistä se on oppinut vaanimaan askel kerrallaan, kroppa virtaviivaisena maata vasten. Sen mamma ei varmasti ehtinyt opettaa pennuilleen tällaisia taitoja. Ehkä metsästystaidot ovat sisäsyntyistä.

Mutta täytyy kyllä sanoa, että aika typerä ja sokea luonnonkappale täytyy olla, jos ei huomaa tuollaisen lihavan mustan kissan lähestyvän, kintereillään kömpelö ja äänekäs ihminen. 

Kuistille aina välillä tulee kamala orava ja tipuja. Vahtikissan on pidettävä paikkoja silmällä. 

Watilla on uusi lelu, laulava sirkka. Wattia ei oikein ole se kiinnostanut. Kissanminttu-haikala on jonnekin kadonnut, toivottavasti löytyy jostain. Watti kaipaa minttupössyttelyä.