Sivut

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Olohuoneen lattia maalattuna

Remontti etenee hitaasti mutta varmasti. Ukko maalasi pienen olohuoneen lattian viime viikonloppuna. Lattiaprojektin jälkeen on aika palkata joku ammattilainen tapetoimaan Birger Kaipiaisen kiurutapetit seinille. Kuistillakin on kauniita koivuviiluisia ovia odottamassa paikoilleen asennusta. Ovien vaihtaminen, keittiön remontoinnista puhumattakaan saattaa lykkääntyä kevääseen koska Ukko joutuu leikkaukseen parin viikon päästä. Kesällä ei kyllä tule tekemisen puutetta!
Ennen

Jälkeen
Koska emme kumpikaan ole olleet ihan täysissä ruumiinvoimissa tämän talven aikana, olemme päättäneet olla hosumatta liikoja röttelöllä. Tekemistä siellä kuitenkin riittää, mutta teemme sen mitä ehdimme ja jaksamme. Onhan röttelö kuitenkin vain tuleva vapaa-ajanasuntomme. Pystyn kuvittelemaan sen remonttistressin joka meidät valtaisi jos meidän pitäisi asua röttelössä tietyn määräajan kuluttua. Listasin kuitenkin tähän nyt heti keväällä tai parin tulevan vuoden aikana meitä odottavat ''pienet'' askareet:
  • Takkaseinän tasoitus ja maalaaminen Tunto-maalilla
  • Kamiinan hankinta
  • Ken kiuruista kaunein-tapetin asennus olohuoneeseen
  • Koivuviiluovien paikalleenasennus
  • Savupiipun juuresta pellitys pitää uusia, huomasimme juuri että vintille on hieman valunut vettä
  • Keittiön seinien Miranol-maalilla pilattujen puukuitulevyjen poistaminen ja korvaaminen esim. kipsilevyillä
  • Keittiökaapistojen hankinta
  • Keittiötä ja peseytymistä varten olisi hankittava vesivaraaja
  • Puutarhassa talon kulmilla olevat pikkukuuset pitäisi kaataa ja tehdä kukkapenkkejä tilalle
  • Sähköjen uusiminen ja järjestelmän uusiminen kolmivaiheiseksi
  • Vajoava ja lahohko kuisti täytyy uusia
  • Kivijalan repeämiin täytyy ruiskuttaa betonia/ paikkausainetta
  • Aidan ja portin rakentaminen
  • Rappuset täytyy kyllästää kevään saapuessa. Sukulaisten toive on saada askelluskivi portaitten juureen
  • Julkisivun laudoitusta täytyy uusia paikoitellen. 
  • Talon muovimaali täytyisi rapsuttaa pois ja maalata talo hengittävämmällä vaihtoehdolla, vaikkapa punamullalla tai pellavaöljymaalilla
  • Saunaa täytyy tehdä inhimillisemmäksi: seinän halkeamat paikataan, lattialle jonkunlaista mattoa ja täytyisi tehdä jonkinlainen suihkusysteemi
  • Vajan purkaminen jäänee tulevaisuuden murheeksi.
Keittiössä on jo hieman irrotettu puukuitulevyjä. Alla pilkottaa Enso-pahvia.
Näitä laudoituksia pitäisi vaihtaa ja samalla voisi tarkistaa vinolaudoituksen kunnon
Eihän saunassa periaatteessa mitään vikaa ole, mutta nykyajan ihminen kaipaa sentään lämmintä suihkua ja mukavan tuntuista lattiaa jalkojen alle.
Entäs mitä sanoo remonttikissa, Watti? ''Eipä juurikaan kiinnosta!''

2 kommenttia:

  1. Oi vitsit mikä verho ikkunassa! *kateellinen*

    VastaaPoista
  2. Sano muuta, harmi kun mistään ei enää saa tuollaisia ihania retro-kukkaverhoja.. täytyy toivoa että joltain kirppikseltä joskus löytyy :).

    VastaaPoista