Sivut

perjantai 26. joulukuuta 2014

Jouluviikko Watin silmin

 Lomaviikko on mennyt ohi liiankin nopeasti. Koko alkuviikko oli täynnä leipomista ja viime hetken lahjapaniikkeja. Ehdimme kuitenkin juuri ennen lumisateita piipahtaa röttelöllä, jossa palelimme ensimmäisen yön kun pakkanen kiristyi eivätkä patterit ihan heti lämmittäneet.

Kuistilla haisi hiirien kakkelit, meidän oli pakko heittää kaikki puutarhahanskani ja kesäkengät roskalavalle. Toisaalta hiirien kuistille pääsy ei ollut yllätys, kuisti on puoliksi laho ja reikäinen. Suunnittelemme että uusimme kuistin tämän talven aikana. Ukko laski että työhön menisi maksimissaan vain pari päivää. Uudet (vanhat) ikkunatkin meillä jo on karmeineen. Haasteenamme on löytää vielä 50-luvun taloon sopiva ulko-ovi, joka olisi eristetty. Moderni ulko-ovi näyttäisi röttelössä hieman hassulta.


Ukko purki kuistin kattoa ja saimme todeta että kuistilla on ennen ollut harjaskatto! Vaikka harjaskatto näyttäisi paremmalta kuin nykyinen talon katon mukaisesti menevä katto, on ajateltava käytännöllisyyttäkin. Epäilemme että vanha harjakatto aiheutti rappusten viereisen laudoituksen mätänemisen kun vesi on roiskunut suoraan siihen. 


Kuinka ihana onkaan sitten kesällä tulla uudelle kuistille aamukahville ja antaa katseen levätä alas laaksoon! :)

 Siirtykäämme kissa-asioihin.

Watti seuraa lintulaudan tapahtumia röttelöllä.

Mami lässyttää takaata päin, korvat menee söpösti tupsulle :)


Mitäs se mami raahasikaan kirpputorilta?
 Olimme Watin kanssa taas muistin virkistämiseksi puolen minuutin mittaisella ''lenkillä''. Tottuneesti Watti ensin hieman katseli ympärilleen ja sitten juosten raahasi minut takaisin sisään, jossa Ukko sai auttaa kissan pois valjaista.



  Vietimme jouluaaton vanhemmillani. Perinteinen jouluruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, mutta tavalliseen tapaamme olimme aterioineet jo 30 minuutissa vaikka yritimmekin hidastella. Ihmettelimme miten on mahdollista että keski-Euroopassa perheet syövät jouluateriaa tunti tunnin perään.

Tänä vuonna olimme panostaneet ei-krääsämäisiin, eettisiin lahjoihin. Lahjoimme läheisiämme mm. kirjoilla, kesto-ostoskasseilla, huutokauppojen mahtilöydöillä ja näkövammaisten valmistamilla hienoilla tavaroilla. Itsekin sain kivoja lahjoja, mm. mehiläisvahakosmetiikkaa, elokuvalippuja, lämpimän paidan, Kissan mieli-Ymmärrä kissasi käytöstä-kirjan (onko tämä joku vihje? :D) ja kauniin punaisen pöytäliinan.


Watti pelkäsi viattoman näköistä Kaapo-kissaa ja joulurauhaamme häiritsikin murinat ja sihinät. Luulen ettei Watti tunnista leppoisaa persialais-Kaapoa kissaksi ja siksi on aina niin hämillään ja kauhuissaan Kaapon nähdessään.
Kaapo lahjapapereiden lumoissa. Watti oleili nojatuolin takana.

Pelottava Kaapo imi Watin energiat, kotona uni kyllä maittoi.
Seuraavana aamuna koettelemuksistaan piristynyt Watti pääsi parvekkeelle lempiharrastuksensa pariin, seuraamaan naapuruston tapahtumia.

Tulostintakin ollaan vahdittu.
Ollaan myös poseerattu toisen mustan pantterin kanssa.

Rauhallista Tapaninpäivän iltaa ja viikonloppua kaikille lukijoille! :)

torstai 18. joulukuuta 2014

Watti pääsi hommin

Röttelön remontti on vaarassa päätyä kissablogiksi, mikä ei ollut alkujaan tarkoitus. Mutta ehkä varsinkin nyt loskakeleillä kissapitoinen asiasisältö on ihan ymmärrettävä.

Mutta ensin esittelen hyasinttini ja jouluruusuni jotka löysin onnen kantamoisena sopuhintaan Prismasta. Olin ihaillut kukkakauppojen kauniita ja kiiltäviä jouluruusuasetelmia, hintahaitari pääkaupunkiseudulla näkyi niillä olevan 18- 45 €. Itse tyydyn köyhän miehen versioon, lahjapaperilla kääräistyyn asetelmaan. 

Ihanaan vanhaan tonttuni reppuun löytyi enkelinkellokynttilä, se on juuri oikean kokoinen.
Viime viikolla askastelin talviasetelman vitriiniin. Tässä asetelmassa sorsat, puput, ketut ja karhut elävät sulassa sovussa. Clas Olssonilta löytyi muutamalla eurolla lumen alla kajastava led-valo.
Tänään otimme loputkin joulukoristeet esille ja Watti pääsi hommiin. Täällä vedettiin sellaista rallia että matot meni rullalle eikä kamera ehtinyt ikuistamaan.




Watin masu ei kestä muoveja eikä kiilteitä, lelut kerätään varmuuden vuoksi yön ajaksi pois.


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pieniä jouluostoksia

Vietimme rauhaisan kotiviikonlopun, kävimme röttelöllä vain sen verran että saimme purettua muurarin telineet katolta. Taidamme hankkia makuuhuoneeseen perus-kamiinan sijasta oikean takan. Meillä on jo tiedossa eräs valkoinen, sirorakenteinen takka joka sopisi meille. Silloin voisimme ilman lämpöhuolia yöpyä ihan kovillakin pakkasilla.

Nyt juttu muuttuu hieman materialistiseksi, olenhan hieman hamsteri. Minulla on tapana ostaa itselleni etukäteisiä joululahjoja, joskus montakin kuukautta ennen joulua :D. Onneksi aika harvoin kuitenkin. Löysin alla olevan taulun Aarresaaresta. Maalaus on Marianne Trygg Pelegrinin v.-40 maalaama mallikuva postikortteja varten. Maalaus pääsi saman tien seinälle.


 Rakastan Kupittaan saven ja Svante Turusen bambeja ja muita eläinhahmoja. Ne ovat kaikki erilaisia, vaikka samasta muotista olisivatkin peräisin. Varsinkin bambit ovat jotenkin niin elävän oloisia, ihankuin ne voisivat hetkenä minä hyvänsä hypähtää juoksuun. Bambien jalkojen juuressa oleva ankkalampi on itselleni lahjoittama toinen joululahja.


Kotimatkalla pysähdyimme Kasvihuoneilmiöön, joka on romuromanttisen ihmisen haavemaa. Kaikkialla oli röykkiöittäin kimaltavia, kitschimäisiä ihania enkeleitä, possuja, tonttuja ja muita koriste-esineitä. Löysimme kirjoittamattomia 40-lukulaisia joulukortteja ja yhden paperisen joulukranssin, jonka ripustin tänään Watin valvovan katseen alla.

Ihana repro-kissakranssi, joka roikkuu tv:n yläpuolella.

''Kissakoriste? Eikös minun pitänyt olla huushollin ainoa kissa. Eikä nuo kissat ole edes mustia!''
''Mami, hyväksyn tämän kyllä, mutta hyvin vastahakoisesti.''



sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Piipun pellitys

Muurari oli viime viikolla ollut hommissa katolla. Hän oli korjannut pari mätää kohtaa ja pellinnyt piipun jotta vesi ei enää valuisi vintille. Saimme piipun hatunkin.

Ammattimiehiä on välillä vaikea löytää. Ensimmäinen muurari johon otimme yhteyttä tuli hätäiselle visiitille ja valitteli kuinka koko piippu ja leivinuuni pitäisi purkaa. Tilalle hän suositteli eleganttia möhköä Nunnauunia. Kun emme innostuneet ajatuksesta, hän katosi kuin tuhka tuuleen. Nykyinen muurarimme tuli silloin kun lupasi ja hän sanoi ettei tosiaan tarvitse koko piippua purkaa, pari kohtaa vaan piti muurata uusiksi. Vintin muuraukset hoidamme itse.



Sen kummempia kuulumisia ei ole antaa tällä kertaa, paitsi ehkä että pientä projektin alkua on luvassa: löysimme vajasta yhden kauniisti harmaantuneen tuppeen sahatun kuusilankun. Otimme sen sisälle kuivumaan. Haluaisin joskus hioa sen ja tehdä siitä seinähyllyn.

Paikalliselta kirppikseltä löysin ihanan retrotonttukynttelikön. Nyt täytyisi etsiä siihen sopivat kynttilät, antiikkikynttilät ovat tuossa aika vaaralliset. Joskus kauan sitten olin löytänyt nuo messinkiset kynttilänjalat, olisi hauska tietää kuinka vanhoja ne ovat. Ovatkohan tältä vuosisadalta ollenkaan.

Watin puuhastelut

Watilla oli henkisesti raskas viikonloppu. Olimme Ukon kanssa lauantaina häissä ja jätimme Watin yöksi hoitoon Ukon vanhemmille. Yövierailu sujui kivasti, mutta kissan suuresta ikävästä kieli se hetki kun minä aamulla tulin sisälle ja kutsuin Wattia luokseni. Sekunti niin syliini juoksi musta kissa valittaen kovaan ääneen muka kehnoa kohteluaan. Harvalla kissalla kuitenkaan on noin kiva hoitopaikka, Watille oli yritetty tarjota meetvurstiakin.

Watin kouluttaminen reippaaksi ulkoilevaksi kissaksi otti takapakkia viime viikolla. Tuntui kuin koko kissa ei olisi koskaan valjaissa ollutkaan.

Ehdimme olla ulkona ehkä minuutin kunnes jossain rasahti...

..ja Watti ampaisi vimmattuun juoksuun ja raahasi Ukon perässään takaisin sisälle. Ulkoilut on nyt ulkoiltu, uusi yritys ensi keväänä.
Nyt uni maittaa, rankan viikonlopun jälkeen.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kiurun yllättävä perhosmetsästys

Viime viikonloppu oli työntäyteinen. Sain vihdoin tapetoitua keittiön katon rajaan pelargonireunuksen, siitä oli puuttunut 40 sentin pätkä. Olen tyytyväinen lopputulokseen, tuosta ei edes huomaa että tapettia on katkottu. Seuraavana työlistalla ovat katto ja jalkalistat.



Eteinen on edennyt. Tapetoimme Apollo-tapetilla kaikki eteisen seinät lukuunottamatta oviseinää, se täytyy vaan maalata. Paneelit on aika hyvä huijauskeino, Apollo-tapetti on kallista ja sitä olisi kulunut kaksinkertainen määrä ilman paneeleita.  Paneelit aiomme maalata valkoisella Uulalla, muuten tulisi aika musta eteinen.

Lattiakin on paikallaan, nyt ei sovi rampata kurasaappaissa sisälle.


Talossa oli ennestään edellisen omistajan itse tekemä naulakko, se kelpaa meille oikein hyvin, vaikka ei ihan priimakunnossa olekaan.
Talosta löytynyt pikkupeili ja mummelin antama tuohikori josta voi napata harjan ja muita kauneusvälineitä samalla kun peilailee.

 

Liikaa vapaa-aikaa?


Pengoin keittiön kaappeja, meillä on kauheasti tapetinpätkiä. Mitähän niistä keksisi? Näin sakset ja sain idean...

Kaipiaisen kiuru yrittää saalistaa Rut Brykin perhosia. Perhosten ystävänä annoin perhosille hieman etumatkaa. Ehkä kiuru saa metsästyskaverin kunhan ensin vähän mallaillaan.

 

Ovet ongelmana


Saimme melkein vuosi sitten hienoja puusepän veistämiä viiluovia suoraan 60-luvulta. Siitä asti ne ovat olleet toimettomana kuistilla. Ongelmamme on se, että ovien saranapaikat eivät täsmää meidän ovien karmeihin. Meidän täytyy veistää kokonaan uudet paikat ja kuulemma se on vaikea homma. 

Röttelön ovet ovat harmaalla lateksimaalilla maalattuja, mutta en tiedä ovatko ne maalipinnan alla yhtä hienoja kuin nämä porvoolaiset. Mielestäni kunnon viiluovet toisivat vähän arvokkaampaa säväystä röttelöömme.


Watti

 

Watti on osoittanut yllättävää mielenkiintoa käsitöitä kohtaan. Olen tekemässä monimutkaista ristipistotyötä ja aina kun lanka vähänkin vilahtaa niin Watti on heti vieressä tapittamassa silmä kovana. Watti auttaisi niin kovin mielellään työni purkamisessa, joskus on vaikea saada sitä pysymään aisoissa. Jos Watti saisi päättää niin työni ei etenisi koskaan, vaan kaikki pitää tuhota ja langat maistella. Kyseenalainen assistentti.

Käsityöassistenttina työskentely ottaa voimille...

Paluumatkalla Watti halusi tarkistaa mille ihmeen huoltoasemalle oikein pysähdyttiin.

torstai 30. lokakuuta 2014

Kummitustarinoita maailman kummitelluimmalta hautausmaalta

Tällä kertaa ei ole luvassa remonttia, puutarhaa eikä Wattia. Näin Halloweenin tai pikemminkin Pyhien miesten päivän kunniaksi kerron mystisiä tarinoita vuoden takaiselta yöreissultamme Edinburghissa sijaitsevalta maailman kummitelluimmalta hautausmaalta, Greyfriars Kirkiltä. Jos haluat jatkaa lukemista, muista pitää pilke silmäkulmassa äläkä illansuussa tätä lue ;).  

 Noihin aikoihin kun Edinburghissa matkailimme, olimme pelotelleet itseämme Youtuben kummitusmetsästys-ohjelmilla, jotka monen jakson verran sijoittuivat Edinburghiin ja tälle vanhalle hautausmaalle. Eli olihan meidän pakollisten turistikohteiden lisäksi pakko käydä Greyfriars Kirkilläkin.

Ensin yleisiä tunnelmakuvia


Vaikka hautausmaa on ''vain'' yli 400 vuotta vanha, haudat ja koristukset olivat todella keskiaikaisen oloisia.


Joihinkin hautoihin oli laitettu rautakalterit. Vielä yli sata vuotta sitten hautausmaata piinasi haudanryöstäjät jotka myivät ruumiita paikalliselle yliopistolle opiskelumateriaaliksi.
Greyfriars Kirk on päiväsaikaankin karmiva paikka.

Keskiajalla kuoleman lopullisuudesta muistutettiin jatkuvasti.

Greyfriars Bobby


Greyfriars Bobby on hautausmaan toiseksi kuuluisin asukki. Siitä kuuluisemmasta ja pelottavammasta asukista kerron tuonnempana. Bobby oli omistajaansa syvästi kiintynyt terrieri, joka valvoi 14 vuotta omistajansa haudalla. Ihmisiä kävi Bobbyä sääliksi ja ruokkivat Bobbyä, joka ei hievahtanutkaan omistajansa haudalta. Bobby kuoli koiraksi todella vanhana, 18-vuotiaana.  Kirkon mukaan eläimiä ei saa haudata pyhälle maalle, mutta hyvä että Bobby sai viimeisen lepopaikkansa melko läheltä omistajansa hautaa.

Bobbyn kunniaksi tehtiin oma näköispatsas ja hautausmaan viereinen pubikin sai kantaa Bobbyn nimeä.

Bobbyn haudalla kameraan tallentui kummat valopallot.


 MacKenzie-poltergeist


Virkamies George MacKenzie eli 1600-luvun lopulla ja elinaikanaan hän pisti käyntiin monta noita-oikeudenkäyntiä. Parhaiten hänet tunnetaan armottamasta Stuartien vastustajien tappamisista Greyfriars Kirkin viereisellä pellolla. Tuhannet menettivät henkensä ja George sai lempinimen Bluidy MacKenzie. 

MacKenzien mausoleumi. Hautausmaalla oli suhtkoht rauhallista siihen asti kunnes pubista saapunut mierolainen murtautui mausoleumiin ja putosi Mackenzien jäänteiden päälle. Tuosta sattumasta lähtien hautausmaalla on öisin vallinnut kauhun tasapaino.

 Greyfriars Kirkin hautausmaalla on tapahtunut satoja dokumentoituja poltergeist-tapauksia. Yleisimmät jäljet jotka varomaton hautuumaa kävijä saa, ovat ruhjeet, polttamat, sormien katkeaminen ja muistin katoaminen, jotkut pyörtyvät. Googlesta löytyy paljon hautuumaalla kävijöiden ruhjeiden ja mustelmien kuvia. Black Hart Toursin sivuilla sanotaan seuraavasti: ''The MacKenzie Poltergeist can cause genuine physical and mental distress. Enter at your own risk.''

Tämän kuvan saimme napattua illan suussa. Kun zoomailimme kameraa, niin karmivat kasvot ilmestyivät.


MacKenzien poika sai jostain syystä aika vaatimattoman haudan verrattuna isänsä mahtipontiseen mausoleumiin.

 Kiitävä valopallo Intiassa palvelleen lordin haudalla


Tällä haudalla kameraan tarttui ylöspäin kiitävä valopallo joka kuvista päätellen määrätietoisesti suuntaa uloskäynnille päin. Hauta on Intiassa palvelleen varmaankin hienon herran, hänen vaimonsa ja poikansa viimeinen leposija.





 Edinburghin linnan kummitukset


Myös Edinburghin kaupunkia vuorelta päin valvovalla linnalla on kummitustarinoita kerrottavanaan. Paikalla on sijainnut linnan tapainen jo rautakaudelta lähtien, eli tuohonkin paikkaan mahtuu todella paljon synkkää historiaa. Eniten linnassa kummittelee siellä vankeina pidettyjen Kaarle II:n vastustajien haamuja. 



Minä linnan sisäänkäynnin lähettyvillä.

Yhden tarinan mukaan keskiaikana joku linnanherra käski pillipiiparin tutkimaan linnan monia salatunneleita. Pillipiiparin soitto vaan hälveni eikä miestä enää ikinä löytynyt. Toisinaan myskyisinä öinä linnan henkilökunta kuulee epämääräistä säkkipillin soittoa. Joskus harvoin päätön pillipiipari näyttäytyy.


Linnan tiluksilla on myös linnan palveluskoirien hautausmaa. Kuulemma linnassa kummittelee yksi palveluskoirista.


 Loppukevennys

Piipahdimme parin tunnin ajaksi kylään nimeltä North Berwick. 1590-luvulla epäiltiin että kylässä käyskenteli piru pelottelemassa asukkaita. Lopulta kävi ilmi että piruna oli esiintynyt paikallinen kylähullu.

North Berwickin rantaviivaa