Sivut

maanantai 13. marraskuuta 2017

Loma Kuninkaitten laaksossa


Missä olen ollut? 


Hengissä ollaan! En ole täällä Bloggerissa julkaissut uusia päivityksiä moneen kuukauteen. Selityksenä minulla on ainoastaan se, että aikani ei yksinkertaisesti ole riittänyt blogini päivittämiseen. Olen joutunut vapaa-ajallani viimeiset muutamat kuukaudet sukututkimuksen pyörteisiin- aiheeseen, josta en aiemmin kuvitellut kiinnostuvani. Kaikki alkoi huvin vuoksi tekemästäni MyHeritage-DNA pakkauksesta, ja tulokset saatuani minun pitikin kaivaa (ja kysellä) kaikki mahdollinen sukuhistoria esiin. Viime aikoina kaikki ylimääräinen vapaa-aika on kulunut netissä eri foorumeita tutkiessa ja kirkonkirjoja lukiessa. Teetimme testit myös muillekin perheen jäsenille. Rakas mummoni huudahti omat erikoiset tuloksensa saatuaan: ''Eihän meidän esi-isät ole muuta ehtineet tehdäkään kuin ravata paikasta toiseen!'' 



Watin kuulumiset



Watti on elämäni tärkein kissa, joten on oikein, että kerron Watin kuulumiset ennen tämän postauksen pääaihetta. 

Watti oli viikko sitten eläinlääkärillä hammaskiven putsauksessa. Luulin että Watin hampaat olisivat olleet hyvässä kunnossa, mutta näin ei ole. Watilla on kissoille yleinen hampaitten syöpymissairaus, johon ei ole mitään hoitokeinoa. Watilta täytyy pian poistattaa kaksi takahammasta, jotka jo olivat kurjassa kunnossa. Olen aivan järkyttynyt, koska Watti ei ikinä ole ilmaissut mitenkään, että sen hampaat olisivat kipeät. 

Eläinlääkärireissusta toivuttuaan seuraavana päivänä Watti oli jo oma itsensä, ja hepuloi häntä hulmuten edestakaisin.

Meillä oli vieraita viime lauantaina. Watti piti vieraille kovaa kuria, eikä empinyt läimäistä, jos vieras uskalsi silittää Wattia. Watti on seurallinen ja rakastaa ihmisten seuraa. Silti se haluaa tutustua paremmin ennen kuin uskaltaa rentoutua vieraitten seurassa. 


Loma Loiren laaksossa



Heinäkuussa olimme Ukon kanssa lomalla Ranskassa Kuninkaitten laaksoksi kutsutussa Loiren laaksossa. Suosittelen Loirea kaikille sellaisille ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet joko puutarhoista, linnoista, historiasta, hyvästä ruuasta ja viinistä- tai kaikista edellä mainituista. 

Ainoa asia mikä minua Loiressa (tai Ranskassa) häiritsi, oli se, etteivät ranskalaiset osaa englantia sanaakaan. Edes apteekissa ei ymmärretty kirjaimellisesti sanaakaan englantia. Toisaalta tämä asia ei paljoa häirinnyt siltikään: kummasti raha vaihtoi näppärästi omistajaa esimerkiksi silloin kun Ukko ajoi minut ihanaan ristipistoputiikkiin.  Sain käsillä hosumalla ja sönkötyksellä ostettua tuosta putiikista 60 eurolla vaikka mitä kivaa ristipisto-ohjetta, neuloja ja muita tarvikkeita. 

Puutarhojen Loire

Loiren pikkukylissä oli valtavasti kukkakauppoja, ja todella monella ranskalaisella pihalla oli aivan upeita köynnösruusuja, hortensioita ja vaikka mitä erikoisuuksia. En ole koskaan nähnyt niin upeita jaloruusuja kuin Ranskassa. 

Teimme visiittejä todella moneen linnaan, ja lähes jokaisessa oli upea hyvin hoidettu puutarha. Entisaikaan linnan puutarhat olivat elinehto. Sieltä saatiin vihannesten ja mausteiden lisäksi myös lääkekasveja. 

Nämä alla olevat kuvat on otettu kukkapuistosta, joka sijaitsi Orleans-kaupungin lähellä. Kukkapuistossa oli aivan ihastuttava daalia-, sekä ruusupuisto.








Monenmoisia linnoja 


Ranskalaiset ovat hyvin ylpeitä omista juuristaan ja historiastaan. Historiaa opetetaan lapsille jo ennen esikouluikää. Yövyimme pari yötä ihastuttavassa vanhassa kartanossa Airbnb:n kautta. Tuon kartanon emäntä näytti kuvia pienistä siskontyttäristään. Pikkutytöt olivat olleet sellaisessa lasten leikkipuistossa, jossa oli kaikki Loiren linnat rakennettu minikokoisiksi, lapsen kokoisiksi mökeiksi. Pikkulinnoissa leikkiessään pienet lapsoset oppivat vähän historiaa samalla. Tuli vähän kateellinen olo, kyllä meillä suomalaisillakin on syytä olla historiastamme ylpeä. Jotkut suomalaiset osaavat luetella kaikki Henrik VIII:n vaimot, mutta eivät tiedä missä kaikissa sodissa rohkeat esi-isämme ovatkaan taistelleet. 

Chambord



Tämä on Chambord-niminen linna. Chambordissa ei ole koskaan kukaan asunut pitkiä aikoja. Tämä ''hökkeli'' rakennettiinkin metsästysmajaksi. Ihan sen näköinen, eikös ;).


Chambord oli upea ja komea, mutta minun makuuni se oli kylmä ja sieluton. Linnan sisällä oli vain suuria tyhjiä halleja ja turhia mahtipontisia portaikkoja. Täällä Ukko poltti päreensä kun saksalaisen ameebamainen turisti yritti varastaa meidän eväsleipämme.



 Sully sur Loire

Sully sijaitsi lähellä majapaikkaamme. 1200-luvulla rakennettu Sully oli paljon enemmän historiallisemman tuntuinen kuin pömpoosi Chambord. En nyt muista kuka kuningas tuolla onkaan asunut, mutta muistan kuinka minua huvitti suuressa juhlasalissa suuret kuninkaitten muotokuvat. Samat kasvonpiirteet periytyivät sukupolvelta seuraavalle, monta sataa vuotta. 



Sullyn herttua vaimonsa Rachelin kanssa



Amboise


Pienen ja pittoreskin Amboisen kylän yllä, kallion päällä häämöttää komea Amboisen linna. Amboisen linnan historia sijoittuu ammoisiin roomalaisiin aikoihin saakka. Ranskan kuningas Kaarle VIII rakasti Amboisen linnaa niin paljon, että huolehti Amboisen remontoinnista ja huolenpidosta silloinkin kun ei itse siellä asunut.






Chenonceau

Chenonceau oli minun lomani kohokohta. Chenonceauhun käveltiin läpi korkeitten puitten reunustamaa tietä pitkin, kunnes utuisen vehreän metsäkävelyn jälkeen yhtäkkiä silmien eteen kohoaa maailman kaunein satulinna. Chenonceau on rakennettu osittain joen yläpuolelle, ja siihen kuuluu iso muotopuutarha, jota linnaa hallinneet mahtavat kuningattaret ja vallasnaiset ovat ihailleet työhuoneensa ikkunasta. 

Kuvat eivät tee Chenonceaulle oikeutta. 
Chenonceauta sanotaan naisten linnaksi. Kuuluisia linnan haltiattaria olivat Diane De Poitiers, Henrik II:n rakastajatar, Katariina Mediciläinen, ja Madame Dupin. Diane De Poitiers laajensi linnan Cher-joen yli. Henrik II:n kuoleman jälkeen Katariina Mediciläinen ajoi Dianen linnasta pois, ja asettui itse asumaan linnaan. Madame Dupin pelasti Chenonceaun Ranskan vallankumouksen tuhoamisvimmalta. Hän naamioitutti pikkuisen linnan kappelin puuverstaaksi, ja linna säästyi tuhoamiselta. Opas kertoi meille että toisen maailmansodan aikana natseilla oli jatkuva valmius pommittaa Chenonceau maan tasalle, mutta lopullista käskyä ei tullut, koska linna oli natsienkin mielestä niin lumoava.  





Katariina Medicin työpöytä, noin 600 vuotta vanha. 

Katariina itse.

Nestlen sisarukset, joita Aurinkokuningas ''kunnioitti''.

Aurinkokuninkaan muotokuvan kehyksen kaiverrukseen meni kuulemma 4 täyskasvuista puuta.


 Muuta

En muista kyseisen linnan nimeä, mutta jossain oli sangen kauhistuttavat lasimaalaukset ikkunoissa. 


Tuli selväksi mitä syntiselle tapahtuu jos ei pysy ruodussa. 


Unohtumattomien kokemusten lisäksi Ranska tarjosi meille myös maukkaita paikallisia viinejä. Näitä lipitellessä on hyvä muistella tämän vuoden kesälomaa.   

lauantai 27. toukokuuta 2017

Raatamista ja kukkia

Olin muutaman päivän töistä saldovapaalla. Olipa ihanaa, aurinko paistoi ja vihdoin kerkesi möyriä puutarhassa aamunkoitteesta illansuuhun. Alla olevasta kuvasta näkee mitä tein. Puretun vajan alta löytyi paljon kivenmurikoita. Kaivoin ja kanniskelin niitä kukkapenkkien reunuksiksi. Illalla (ja puhumattakaan seuraavasta päivästä) reidet olivat niin hellinä, että köpöttelin kuin vanha mummo :D. 

Siirsin myös ruusut omaan penkkiinsä ja kylvin kesäkukan siemeniä sinne tänne. Kurjenmiekat olivat pahasti jakamisen tarpeessa, joten mylläsin niidenkin penkin ja laitoin puolet ilmaiseksi Tori.fi:hin. Iiriksiä riitti neljälle noutajalle. Viimeisin noutaja toi suklaalevynkin, mikä oli ihana ylläri. Hauska ajatella, miten kasvimme jatkavat eloaan pitkin poikin pääkaupunkiseutua. 




Viime syksynä kylvin paljon monivuotisten perennojen ja luonnonkukkien siemeniä. Tässä ylivaloittuneessa kuvassa on oranssikeltanoiden vauvataimia, ne onnistuivat ehkä parhaiten. Ne pääsivät kalliolle kasvamaan kissankäpälien ja maksaruohojen viereen. 


Anteeksi ylivalottunut kuva. Mutta tässä on Hyötykasviyhdistyksen myyjäisistä ostamani keijunkukka ja takana ukontulikukka. Mummon mökillä ukontulikukkien kukintaa odotamme joka vuosi. Siitä kasvaa jopa parimetrinen hujoppi. 

Tulppaanikuvia

Nyt on juuri se hetki, jolloin on tyytyväinen siihen että hamstrasi sipuleita yli realististen tarpeiden ja paniikissa hyppi pitkin pihamaata lapion ja sipulipussin kanssa. Kyllä varsinkin meidän pihan kukkaloisto olisi ilman tulppaaneita aika vaimeaa tähän aikaan vuodesta.




Ihanainen kasvitieteellinen tulppu. 



Tämä on Hawera-narsissi. Ihastuin tähän lajikkeeseen Saaripalstan Sailan  klik! blogin kautta ja pakko sitä oli saada itselleenkin. Niin ihana Hawera, herkkä minimininarsissi. 


Pihan luonnonkukkia

Kalliokielot ovat heränneet. Olen kuullut että kalliokielo leviää mahdottomasti, mutta ei meidän pihalla ole levinnyt mitenkään merkittävästi. 

Pihallamme kasvaa paljon tällaisia orvokeita. Ei ole tuoksuorvokkia, mutta aivan ihana suloisuus silti.

Wattuli


Mamin oma pikku kulta on hyvin rohkea ulkoilija. Heti kun mami herää, Watti jo huutaa ovella ja tuijottaa vetoavasti. Valjaiden laittokin sujuu ongelmitta kunhan Wattia kehuu yli äyräiden. 

Watilla ei ainakaan ole itseluottamuksesta puutetta. Se on päättänyt, että joku päivä se vielä saa napattua joko oravan tai linnun. Eilen Watti teki yhtäkkiä komean 1,5 metrisen loikan jonkun ötökän perässä. Ihmettelen mistä se on oppinut vaanimaan askel kerrallaan, kroppa virtaviivaisena maata vasten. Sen mamma ei varmasti ehtinyt opettaa pennuilleen tällaisia taitoja. Ehkä metsästystaidot ovat sisäsyntyistä.

Mutta täytyy kyllä sanoa, että aika typerä ja sokea luonnonkappale täytyy olla, jos ei huomaa tuollaisen lihavan mustan kissan lähestyvän, kintereillään kömpelö ja äänekäs ihminen. 

Kuistille aina välillä tulee kamala orava ja tipuja. Vahtikissan on pidettävä paikkoja silmällä. 



Watilla on uusi lelu, laulava sirkka. Wattia ei oikein ole se kiinnostanut. Kissanminttu-haikala on jonnekin kadonnut, toivottavasti löytyy jostain. Watti kaipaa minttupössyttelyä.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Watti filmitähtenä+ keltavuokkopläjäys

Noin kuukausi sitten huomasin Facebookista ilmoituksen, jossa kuulutettiin kissamallien perään. Laitoin puolitosissani hakemuksen Watin kuvalla, ja pian saimmekin tietää, että Watti on valittu! Kun kuvauspäivä koitti, olin aivan hermona. Watti oli tulevista koettelemuksista tietämätön. Onneksi Ukolla kerrankin oli konttoripäivä ja hän ajoi meidät Helsingin keskustaan mainostoimistolle. Mainokseen kuvattiin monia eri kissoja, ja Watti oli filmatuista kissoista viimeinen. (Sain muuten luvan kertoa vapaasti näistä kuvauksista, kuvaukset ei ole salaista tietoa).

Kuvaukset sujuivat lähes hyvin. Wattia pelotti vieraat ihmiset, kirkkaat valot ja se, kun koko ajan raukkaa oltiin kaivamassa tuolien alta takaisin kuvausalustalle. Parhaiten otoksista onnistui Watin houkuttelu kuljetuskoppaan. Nerokas Ukko keksi heiluttaa kopan takana keppiä, jolloin rohkaistunut Watti hiiviskeli koppaan katsomaan mikä on homman nimi. Mutta kun meidän piti saada houkuteltua Watti tulemaan kopasta ulos, se ei totellut, vaan tuijotti kopasta kameraa äreän näköisenä.




Olin ylpeänä maininnut, että Watti juo pelkästään kuvassa olevasta lasimaljakosta, ja käy salassa juomassa ihmisten juomalaseista. Kuvauksissa olikin tarkoitus saada Watti juomaan juuri tuosta lasimaljakosta. No.. arvatkaapa mistä Watti sitten tällä kertaa joi? Tuosta tavallisesta kissankupista. 


 Watin still-kuvat onnistuivat sitten paremmin, koska kuvaushuone oli tehty viihtyisäksi ja sohvalla oli Watin mukava makoilla.
Filmistaramme ego ei ole onneksi kasvanut kuvausten jälkeen, eikä Steven Spielberg ole koputellut oveen. Watin ura näyttelijänä on toistaiseksi ohi, ja Watti keskittyy tavalliseen kissanelämään. Kerron myöhemmin millaisen panoksen Watti antoi lopulliseen mainokseen, kunhan se vaan on julkaistu :)

 Pihahommia

Meidän pihallamme on tapahtunut suuri mullistus kun jo 70-luvulla purettavaksi määrätty vanha pihavaja sai lähteä. Kuormuri kauhaisi muutaman kerran vajaa, ja niin vaja oli nurin muutamassa minuutissa. Nyt piha tuntuu paljon valoisammalta, ja isommalta. Uuden vajan rakennamme luultavasti tontin rajalle. Näin saan enemmän tilaa puutarhalle. 


Nyt kun on kevät koittanut, olen vähitellen jättänyt käsitöitä vähemmälle, ja puutarhakärpänen on purrut toden teolla. Aion huomenna palkkapäivän koittaessa tilata kuorman perennamultaa, ja kunnostaa kaikki vanhat penkit, ja siirtää kituvat perennat parempiin paikkoihin. Olen löytänyt tontin rajalta, aidan vierestä mm. pioneita, liljoja ja narsisseja. Tulppaanit kasvavat vain yhdellä lehdellä eikä jaksa kukkia. Kunhan viemärikaivanto on jälleen ummessa, pääsen istuttamaan kaadetun tuomen tilalle vaikkapa pähkinäpuun. 

Pihalla on iso siirtolohkare, jonka juureen mielestäni olisi kiva istuttaa jotain kivoja perinneperennoja, 
Kituvat pionit aion siirtää tuohon kukkapenkkiin. Tuolla ne saisivat paljon enemmän aurinkoa ja lämpöä.
Pihan nurkkaan suunnittelen joskus saavani huvimajan, jonne voi rauhassa mennä juomaan iltapäiväkahvit, tai tekemään käsitöitä.

Röttelön kevätkukat


Piipahdimme eilen Röttelöllä, kun pikkulinnut olivat laulaneet, että meidän keltavuokkomme ovat kukassa. Röttelön keltavuokot ovat yksi suurimmista silmäteristäni. Jostain syystä tuo siro vuokkolaji viihtyy tontilla erittäin hyvin, ja valtaa joka kevät suuremman alan itselleen. Huomasin eilen viime syksynä, että Espooseen siirtämäni jalopähkämön mukana oli tullut myös keltavuokkoa mukana, ja nyt se kukkii <3. Ehkä se viihtyy täällä Espoossakin hyvin. 



Mikä ihana kevätaurinko! Skilla nauttii lämmöstä.

Vielä pihan kasvit ovat vasta heräämässä. 

En kyllästy esittelemästä keltavuokkojani. Tässä ne ovat vallanneet pionipenkin.


Ihanat pienet kevätiirikset. Ne on tosi söpöjä, näitä ei ole koskaan liikaa.

Krookuksia. Nyyh, en enää löytänyt kerrottua valkovuokkoani mistään, se on varmaan kuollut :(. 

Lisää keltavuokkoja..

Valkovuokko, kiurunkannus. Ja tietenkin keltavuokkoja.

Ja vielä viimeinen kukkakuva. Mummon mökillä on ihana aurinkoinen rinne, jossa saa vapaana kasvaa skillat, käenrieskat ja esikot.

Aurinkoista ja ihanaa äitienpäivää kaikille!