Sivut

torstai 2. heinäkuuta 2015

Suloisen ballerinan henkilöllisyys ja muita puuhasteluja

Sairaslomani on mennyt nopeasti ohi. Kipuja on edelleen, mutta pikkuhiljaa sitä uskaltaa tehdä enemmän ja enemmän. Aikani on vienyt paraneminen ja nyt töihin palaamisen jälkeen myös hurjat käsityöprojektit. Normaaliin tapaani en ole jämähtänyt tv:n ääreen, vaan olen tehnyt ristipistotöitä. Sairaalasta palattuani löysin tämän harrastukseni uudelleen, ja monta kertaa aloitin pistelyn heti aamuseitsemältä ja lopetin vasta illalla. Tähän vimmaan voi hyvillä lääkkeilläkin voinut olla vaikutuksensa :D. Ukko on taas ollut työmatkoilla pitkin Eurooppaa, emmekä ole ehtineet käydä röttelöllä ollenkaan. Harmittaa kun tärkeä saunaprojekti on jäänyt heitteille.  Toisaalta kaupunkikaan ei ole saanut vieläkään sinne edes sähköjäkään kytkettyä kuten oli sovittu. (Sähköt päivitimme kaksivaiheiseksi).

Suloisen ballerinan arvoitus ratkennut

Aiemmin talvella esittelin valokuvani, joissa esiintyy suloisen kaunis ballerina ja hänen yhtä komea miespartnerinsa. Henkilöiden mysteeri piinasi minua siinä määrin että kysyin Kansallisbaletilta apua. Vastaus tulikin lähes heti!

Valokuvat ovat valokuvaaja Taisto Tuomen ottamia, ja kuvat ovat otettu tammikuussa 1962, jolloin Don Quijote-baletin Kitrin roolissa tanssi Doris Laine ja Basilionin roolissa Klaus Salin.
  



Tarjosin kuvia arkistoihin, mutta Kansallisbaletilla on onneksi samat kappaleet. Kehystytin valokuvat tauluksi.

Herttoniemen hylätyt huvilat

 Yksi päivä teimme reissun Herttoniemen hylätyille huviloille. On jotenkin surullista että pian tuo luonnonkaunis ja ihana niemi rakennetaan täyteen kerrostaloja ja siltoja. Samalla nuo vanhat, ennen niin loistokkaat huvilat puretaan ja pihoilla villiintyneet perinneperennat jäävät jyrän alle. Bongasin mm. jotain vanhaa kaunista ruusua, pioneita, maksaruohoa, rhodoja ja isokonnantatarta.



Raaskinko edes kertoa mitä ajattelen grafiteista. Surullista että joillekin ei riitä että töherryksensä ovat kotonaan omassa kuvataidekansiossa, vaan että muiden pitää tuollaisia katsella. Vieläpä muiden omaisuuteen pläästittynä.





Ainoat kukkakuvat röttelöltä

Juhannuksena sain napattua peräti kaksi kukkakuvaa. Puutarhurin ruohonleikkuusta huolimatta rikkaruohot juhlivat. Minua harmitti kun japanintatar ja vatukka siellä kasvavat rauhassa, enkä pystynyt niitä leikkaamaan pois :(. Yhyy. Onneksi luen montaa kymmentä ihanaa puutarha-aiheista blogia joten pysyn kukkimisasioissa ajantasalla!


Siemenestä kasvatettu tulikukka ja pihalta löytynyt hopeahärkki ovat nätti pari :).


Nämä olivat jotain kellokukkia jotka pistin syksyllä sipuleina multiin. Aika herkkiä söpöläisiä.

 Kissan päivät

Niinkuin aiemmin kerroin, Watti ei paljoa ole paranevaa mamiaan säälinyt, vaan se kannattaa ''nopeasti vaan kissanpalveluhommiin''-ajattelutapaa sairaanhoidon suhteen. Yhtenä aamuna vein Watin sisäpihalle valjaskävelylle, ja minulle selvisi että onhan Watti oikea kissa, ei mikään leikkikissa. Pulska sohvaperunani ensin lähti vaanimaan räkättirastaita, ja seuraavalla kerralla oli jo metrin päässä saamasta tikkaa kiinni. Onneksi ehdin säikäyttää linnun tiehensä. Watille sanoin että kotona ruokaa tulee kyllä lautaselle, eli tiput pitää jättää rauhaan.




Röttelön väki toivottaa (pölyisellä pöydällä) aurinkoista ja rattoisaa viikonloppua! :)



6 kommenttia:

  1. Ahaa, löytyyhän niitä muitakin ristipiston tekijöitä. Tosin itse olen ollut vuoden verran ristipistopaitsiossa ja keskittynyt villasukkiin. Ristipistot ovat tosi koukuttavia; niitä on välillä aivan mahdoton laskea käsistään. Tuttua.
    Vai Wattiko joku epäikissa? Näyttipä mammalle, että saalistus sujuu kotiruokinnasta huolimatta. Onneksi tirppa sentään pääsi pakoon.
    Sääli, ettei tuollaisia ihania villoja kunnosteta, vaan annetaan rapistua, jotta tontit saadaan tehokkaampaan käyttöön. Suomessa on muutenkin aivan onnettoman lyhyt historia ja usein sen näkymistä lyhennetään tarkoituksellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ristipistot ovat tosiaan tylsyyden tappajia. Sitä luulee että olet pistellyt vain 10 minuuttia, mutta aikaa onkin kulunut tunti. Niitä mallejakin on toinen toistaan ihanampia malleja nykyään.

      Watin kissamaisuutta on aiemmin epäilty monelta taholta. Vain minä ja Watti tiedämme totuuden :D. Olen ihan samaa mieltä tuosta vanhojen talojen purkamisesta. Sydän ihan itkee verta aina kun Kauppatorilla katse osuu siihen Alvar Aallon hirvitykseen, minä kun tiedän minkälainen talokaunotar sen paikalla ennen oli. Olisi nuo uudet rakennukset edes kauniita, mutta ei, tosi rumia. Surullista...

      Poista
  2. Olen joskus lukenut noista Herttoniemen huviloista. Ihme juttu. Vanhat vaikka rapistuneetkin talot ovat yksityiskohtien puolesta mielenkiintoista katsottavaa. Ennen rakennettiin hienoja ja yksityiskohtaisia rakennuksia. Harmi ettei enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :(. Joidenkin huviloiden sisällekin kurkistettiin ja pystyi silmillään näkemään kuinka hienoa ja viihtyisää siellä on ennen ollut. Pohjaratkaisutkin olivat sellaisia mitä ei enää näe kyllä missään.

      Poista
  3. Hyvä jos alat pikku hiljaa voida paremmin...toivottavasti pääsisit pian röttelölle käymään pidemmälti. Olen myös joskus käynyt tuolla hertsikassa ja sielläpäin katsomassa vanhoja huviloita ja mikä skandaali, että niiden on annettu hajota vapaasti :( Itse kyllä rakastan graffiteja, mutta en niinkään vanhojen talojen seinissä...Ihanat tulikukat olet kasvattanut! En osaa ollenkaan tehdä ristipistoja, kerran yritin ja meinasin seota, hih :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se on kyllä sääli että niitä huviloita kohta puretaan :(. Mutta onneksi ymmärsin niin että niistä paraskuntoisin säilytetään ja konservoidaan, toivottavasti ei ollut pelkkää huhupuhetta.. Kiitos, nuo tulikukat tulivat vähän yllätyksenä.. en suoraan sanoen muista milloin ja minkä nimisenä ne kylvin tai idätin :). Totta, ristipistot on kyllä pahimmillaan hermostuttavaa puuhaa, varsinkin kun työ etenee niin hitaasti ettei edistystä huomaa ja kun huomaa jonkun virheen, silloin kyllä tekee mieli paiskata koko rätti nurkkaan :D.

      Poista