Sivut

lauantai 10. tammikuuta 2015

Lokoisa koti-ilta Watin kanssa + orastava siemenmania

Vietämme Watin kanssa kaksistaan kotielämää sen aikaa kun Ukko on Englannissa työmatkalla. (Ukko vitsaili ennen lähtöään että brittiläinen lyhytkarva-rotuisen Watin pitäisi päästä myös matkalle, ja ilman passia). Röttelö joutuu olemaan nyt heitteillä parisen viikkoa. Tämä on hyväkin asia koska vihdoin olen viitsinyt ja jaksanut siivota kaappeja, järjestellä ja sisustella kaupunkiasuntoamme.

Kylvämyksiä


Kasvien ja kukkien kaipuun ratkaisin jo syksyllä kylvämällä keltaisia kliivioita, echinopsis abbey brook-kaktuksia ja vanhan papan karvakaktuksia. Kliivian siemeniä saapui vain kolme kappaletta, mutta jokainen lähti itämään ihan parissa päivässä!

Keltakukkainen kliiviavauva. Kliivian siemenet kuuluu istuttaa puolittain multaan, missään nimessä niitä ei saa peittää kokonaan.
Abbey Brook-kaktushybridit tulevat Englannista Abbey Brook-kaktustarhasta. Echinopseille pitäisi tulla upeat kukat.
Vanhan miehen kaktukset kaipaisivat jo koulimista. Ehkä ne karvatkin tulevat jälkikäteen.
 Siemenluetteloita on tipahdellut postiluukusta. Aluksi nakkasin ne sivuun mutta sitten haksahdin katsomaan Youtuben puutarhaohjelmia. Eniten pidän Alan Titchmarshin ja Monty Donin ohjelmista. Vaikka en ole vielä edes 30 vuotta täyttänyt, koen nämä kaksi keski-ikäistä herraa hyvin charmikkaiksi. Sellaiset miehet jotka osaavat puhua kiinnostavasti ja lapio pysyy hallussa, on sitä jotain. Ohjelmia katsoessani tajusin että kohtahan ne siemenet pitäisi tilata jos aikoo mitään esikasvatella!

Kaivoin varastojani ja löysin edellisen siemenmanian lopputulemat, hassun näköisen Crazy Daisy-päivänkakkaran, vuorimintun, punaluppion sekä piikkiputken siemeniä. Nämä aion kylvää piakkoin ja yritän tilata maksimissaan pari uutta kukkapussia ja tomaatinsiemeniä parvekekylvöä varten.


Sisustelua

Kun ulkona on pimeätä ja kylmää, sitä alkaa kaipaamaan värejä ympärilleen. Vaihdoin keittiön valjut verhot kunnon retrokuvioon ja laitoin vielä värikkään pöytäliinan pöydälle.


Martelan vanha työtuoli on isoisän vanha. Tuolin vanha kangas oli harmaansininen, ja tosi huonossa kunnossa. Vein tuolin verhoojalle ja hän sai tuolin kukoistamaan uudelleen. Nyt Watti makoilee siinä enemmän kuin minä. ''Vain parasta minulle''-sanoo Watti.

Kesää ikävä

Katselin vanhoja kuvia viime kesältä. Meillä oli yhtenä kesäpäivänä hauskaa seurata puuntuhoojaperhosen elämän alkutaipaleita.

Ensin joku huomasi tällaisen pyrstön. Laho puu oli maistunut toukalle.

Sitten vastakuoriutunut perhonenkin löytyi. Oli sillä kokoa.

Perhonen seisoi paikallaan pitkän aikaa, varmaan siivet piti kuivatella ennen ensimmäistä liitoa.
Nyt sitä oltiin valmiina ensimmäiseen liitoon. Joku antaa takana henkistä tukea.
Enää vain kuutisen kuukautta petunioihin, laineiden liplatukseen ja iltapäiväkahveihin auringon lämmittäessä selkää. Mummo on mieltynyt vaaleanpunaisiin petunioihin, niitä hän hankkii laiturin laatikoihin joka vuosi. Kuulemma vaikuttavat kestävämmiltä kuin muut petuniat.

Kyllä se sieltä vielä tulee :).


8 kommenttia:

  1. Kylläpä kliiviansiemenesi itivätkin nopeasti. Tuosta keltakukkaisesta en ole ennen kuullutkaan?
    Alan Titchmarshin on minunkin ehdoton suosikkini. Esittää asiat hyvin mielenkiintoisesti ja selkeästi ja on lisäksi loistava esiintyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ennen luulin että kliivioita on vain oransseja. Niiden siemenestä kasvattaminen oli hauskaa, ensin siemen nahistui, sitten siemenestä puski paksu valkoinen juuri ja vasta sen jälkeen tuli pikkuinen lehti. Niinpä, toivottavasti Alanin ohjelmia tulee myös Yleltä jossain vaiheessa :).

      Poista
  2. Alan on suosikki myös täällä. Hienot verhot, jotka sopivat mainiosti yhteen Watin värityksen kanssa. Mummosi taitaa olla oikeassa, joskus menneinä vuosina kasvatin vaaleanpunaisia petunioita ja niistä tuli kesän kuluessa valtavat, vaikka kasvupaikka oli aika haasteellinen. Siemenluetteloita selailen minäkin nyt vähän väliä, mutta en tule hullua hurskaammaksi, kun en osaa tehdä päätöksiä... Olo on kuin lapsella karkkikaupassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Watti onkin tärkein sisustuselementti johon kaiken muun pitää sopia :D. Jännä juttu tuo että vaalenpunaiset petuniat tosiaan kukkii kauemmin kuin muut, eikä niiden nahistumista niin pahasti edes huomaa verrattuna muihin väreihin. Juu, on ihan liikaa kaikkia erilaisia uusia siemeniä ja mieli tekisi kokeilla kaikkea :).

      Poista
  3. Komppaan muita ja totean, että Alan on myös minun suosikkini. Pidän hänen huumoristaan ja käytännöllisistä ohjeistaan.
    Watti on tosiaan niin hieno kissa, että vain parasta hänelle pitääkin tarjota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alan saa kaiken näyttämään niin helpolta, jopa ojankaivuu on mielenkiintoinen asia kun Alan on sitä tekemässä ja siitä kertomassa. Hänellä on kyllä pilkettä silmäkulmassa. Watti kiittää ja sanoo että on aivan samaa mieltä :).

      Poista
  4. Hyvät puutarhagurut olet löytänyt. Alan on munkin suosikki. En tosin tiedä ketään harrastajaa, joka hänestä ei pitäisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Englantilaiset puutarhagurut on kyllä parhaita :D. Nyt talvella noita ohjelmia on tullut katseltua, kesällä ei sitten ehdi ollenkaan :).

      Poista