Sivut

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Kattoa, kukkia, yksi ötökkä ja Kaapo-kissa

Röttelön slummipeltinen katto on saanut maalipeitteen. Valitsimme kattomaalin väriksi sammalenvihreän. Talon me tulemme jossain vaiheessa maalaamaan vanhanajan punaisella petrooliöljymaalilla. Lounais-Suomen maaseudun erilaisia maataloja ihailtuamme tulimme siihen lopputulokseen että musta katto olisi liian synkkä meille, harmaa taas ei eroaisi nykyisestä ollenkaan, kun vihreä taas korostaisi kivasti punaista taloa. Katolta on nyt myös vaihdettu vanhat naulat kateruuveiksi. Vanhoilla nauloilla oli tapana nousta ylös ja Ukko joutui syksyllä kaiken viiman ja puhurin keskellä naulata niitä takaisin.

Uusi, siistimpi katto.


Näkymä luonnonmukaiselle tontillemme
Emme ehtineet viikonloppuna tehdä mitään mitään erityistä, mutta kukkakierrokselle löytyi aikaa. Pari viikkoa sitten hankkimani pioni on aukaissut nuppunsa! Kukka on hempeän vaaleanpunainen vaaleankeltaisen keskustan höystämänä. Veikkaan että tämä on Laura Dessert, mutta en ole varma.


 Talvella ihmettelin mikä ihmeellinen kaalinkerä pihan perällä kasvaa, mutta nehän olivat sormustinkukkia! Ja nyt nämä komeat kaunottaret alkavat availla nuppujaan.


Näkymä ryteikköön. Tuolla emme punkkien pelossa enää paljoa uskalla kävellä ilman kumisaappaita ja suojavaatteita. Lupiinit ovat kyllä omalla tavallaan kauniita oikealla paikalla. Kukkapenkkiini en niitä istuttaisi.

Nämä unikot ostin valmiina kun kärsivällisyys ei riittänyt siemenkylvöjen tulosten odotteluun..


Lehmuskukan tädin vaaleanpunaiset kaunottaret


Kävimme vierailulla Lehmuskukan tädillä. Hänellä ja hänen miehellään on puutarhassaan aivan upea pionipensas ja kokonainen aidanne jotain ihanasti tuoksuvaa ruusua.

Pionipensas on ollut samalla paikalla vähintään 70 vuotta ja se kiitollisena on levittäytynyt aikamoiseksi puskaksi. Pionin lajike on ''Monsieur Jules Elie'' 1800-luvun lopulta. Pionikirjasta luin että vielä n. sata vuotta sitten Suomesta sai puutarhaliikkeistä monia kymmeniä sellasia pionilajikkeita joista nykyään ei olla kuultukaan. Jossain vaiheessa ihmisten mielenkiinto pioneihin lopahti (varmaankin sotien takia), ja pitkään puutarhaliikkeissä oli tarjolla vain valkoista, vaaleanpunaista ja punaista pionia. Hienoherra Jules Elietä ainakaan minä en ole nähnyt puutarhamyymälöiden valikoimissa. Monsieur Jules Elie tuoksui hurmaavalta ja ruusumaiselta. Kukan vanhetessa se kaikkensa antaneena vielä pulpauttaa itsestään korkean harjanteen vaaleita terälehtiä  ja alkaa vähitellen hiipua.

Nuori kukka

Hieman vanhempi kukka
Tädin ruusupensasta emme osanneet tunnistaa vaikka etsimmekin tietoa vaikka mistä. Ruusu oli aika erikoinen kun sen nuorissa kukissa ja nupuissa on punaisia läikkiä.
Ruusun erikoiset nuput

Läikikkäitä nuppuja

Ruusupensas on myös jotain vanhaa lajiketta ja on ollut paikoillaan monta vuosikymmentä.

Puuntuhooja

Mummon mökin portaitten juuressa on jo monta vuotta peräkkäin näihin aikoihin kuoriutunut puuntuhooja kuorestaan. Kummallista että tuollaiset ötökät ovat syntymäpaikka-uskollisia.
Hyvä että puuntuhoojalla ei ollut kavereita, yksi tällainen riittää.
Juuri kuoriutunut puuntuhooja istui paikoillaan monta tuntia siipiään kuivatellen. Onneksi emme astuneet sen päälle, se oli aika hyvin maastoutunut.


Kaapo-kissa

Jouduin jättämään Watin viikonloppuna siskon hoiviin. Sain vaihteeksi ihan toisenlaista kissaseuraa. Kaapo on siskoni pöyheä, valkoinen, ihmisrakas persialainen. Siinä missä Watti kiitäisi pää kolmantena jalkana ympäri mökkiä ja kävisi tervehtimässä kaikkia, Kaapo otti iisisti ja nukkui sängyn alla ja löntysti esiin vasta kun jotain mielenkiintoista tapahtui. Aamuyöstä sitä aina heräsi siihen kun jokin möykky on hypännyt sänkyyn ja tulee antamaan persialaista päähierontaa. 

Kotona Kaapon annetaan katsella lastenohjelmia tv:stä. Kaapo pitää eniten värikkäistä ja rauhallisista piirretyistä.


3 kommenttia: