Sivut

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Helteinen kesälomaviikko Röttelössä


 Vietimme yhden kesälomaviikon Röttelössä. Säät suosivat meitä, koko viikon oli karmea helle. Saimme kuitenkin valtavan paljon aikaan! Ukko innostui tilaamaan terassilautoja ja yhden päivän kesti kun saimme suuren terassin koivujen katveeseen.

Joutessaan Ukko myös korjasi etuseinän lahonneet laudoitukset ja vaihtoi puhkikuluneet rännitkin. Tänään sunnuntaina saapui suuri ukkosmyrsky ja uudet rännit pitivät pintansa. Nyt ongelmana on se, että rankkasateen jälkeen vesi jäi lammikoksi ja räiski uusien laudoitusten alapäätä märäksi, juuri sillä tapaa edelliset laudat olivat lahonneet. Täytyy laittaa mietintämyssy päähän ja pohtia miten roiskimisongelman tulisi ratkaista.

Vinolaudoituksen ja uuden tervapaperin vaihtamista
Lautoja ei onneksi ollut tarvetta vaihtaa kokonaan. Kunhan rimat saadaan paikalleen ja maalataan, niin saumoja ei varmaan edes huomaa.


Tässä Watti seuraa silmä kovana terassilautatoimituksen sujumista.
Terassi valmiina, kyllä nyt kelpaa kahvitella!

Uusi sohvakalusto

Kävimme perjantaina Salon Ekocenterissä etsimässä erinäisiä tilpehöörejä Röttelöön. Mutta koskaan ei kyllä tule ostettua sitä mitä alunperin piti, vaan jotain ihan muuta. Päädyin ostamaan lähes täydellisessä kunnossa olevan 50-luvun sohvakaluston. Vanha, kaatopaikalle päätynyt 70-luvun sohvamme sekä näytti raihnaiselta ja lisäksi kitisi. Sänkymekanismikaan ei oikein toiminut.



Kalustoon kuuluu sohvan lisäksi kaksi siroa nojatuolia joissa on mukava istua (tai maata).

Puutarhassa

Vajan edessä tarha-alpit ne jaksavat levitä ilmiömäistä vauhtia. Viime viikolla nyppimäni alpit olivat kasvaneet juurista uudelleen ja olivat tukahduttamassa kuunliljojani. Siirsin osan alpeista ''kurituspenkkiin'' tien laitaan. Siellä ne saavat levitä vapaasti. Villiintyneitä valkoisia ukonkelloja tulee pääsemään myös kurituspenkkiin.


Kurituspenkki. Uskon että tarha-alpien elinvoima kyllä riittää uuteen kotiin sopeutumiseen.

 Tuoksuleukoijien ankea kohtalo

Olin joskus toukokuussa tilannut Englannista asti tuoksuleukoijien (matthiola bicornis) siemeniä ja istutin ne vasta perustamaani kukkapenkkiin. Siemenet itivät yli odotusten ja odotin jo kukintaa ja huumaavaa tuoksua, kunnes tällä viikolla vasta huomasin leukoijieni surullisen kohtalon: lähes jokaikinen kukan nuppu oli syöty! Mikään muu siementaimi samassa penkissä ei kelvannut, mutta leukoijat kelpasivat.

Lähes kaikki leukoijat kuolivat. Istutin hätäkeinona samettikukkia mutta eivät ne taitaneet auttaa enää.

Ainoa jäljelle jäänyt leukoijan rääpäle. Kukka pisti itsensä hassusti rullalle päiväksi, illalla se taas aukeutuu.
 

Uusia kukkalöytöjä

Pihalta löytyneet varjoliljat kukkivat nyt! Minulla on sekä valkoisia että vaaleanpunaisia yksilöitä. Muutama ryteikköön karannut täytyisi siirtää sitten kun ovat lopettaneet kukinnan.


Etupihalle on putkahtanut kuin tyhjästä ihania harjaneilikoita. Niitä on valkoisia, aniliininpunaisia, vaaleanpunaisia ja kirjavia.Harjaneilikoiden rönsyjä oli aika helppo repiä maasta ja siirtää kukkapenkkiin kasvamaan.



Yksivuotisten kukkien turvaksi hankin muutaman samettikukan, toivon että ne estävät tuoksuleukoijien saaman kohtalon.


Vauvatarha

Meille oli jäänyt ylimääräisiksi pari istutuskehikkoa. Niihin laitoin siemenkylvöille vauvatarhan. Kullerot kypsyttivät viimeiset siemenensä viikko sitten. Kylvin osan jo penkkiin kun jostain luin että vasta kypsyneet siemenet joissain tapauksissa kannattaa kylvää jo samana kesänä että taimi ehtii vahvistua talvea varten. Kulleron lisäksi kylvin kamomillaa, kuminaa, illakkoa ja lehtosinilatvaa. Laitoin myös pari riviä Neon-nimisiä kehäkukkia joiden pitäisi itää nopeasti.


Lopuksi Watti tutimassa ja pari ukkosrintama-kuvaa :)













2 kommenttia:

  1. Saittepa paljon aikaiseksi lomaviikolla. Pitäisi itsekin kylvää perennoiden siemeniä ruukkuihin, jotta taimet ehtivät vankistua.

    VastaaPoista
  2. Juu, joskus vaivaa lorvikatarri ja toisaalta sitten ei millään malta olla aloillaan :). Vielä ehtii varmasti kylvää, kunhan lämpimät säät vielä jatkuu..

    VastaaPoista