Sivut

maanantai 2. joulukuuta 2013

Satunnaisia vanhoja sanomalehtileikkeitä ja eräs aloitteleva poliitikko

Kävimme viime viikolla pimeyden jo laskeuduttua röttelöämme katsomassa. Tähdet loistivat kirkkaina ja näin tähdenlennon ensimmäistä kertaa elämässäni. Pimeässä, autiossa talossa oleminen yksin oli hieman pelottavaa. Viihdytin itseäni kuitenkin lukemalla 70-lukulaisia sanomalehtiä, samalla kun mies vei puutavaraa pakettiautosta vajaan.
Jehovat olivat käyneet talossa asuneen vanhan rouvan luona muutamaan otteeseen. Näihin niteisiin en jaksanut perehtyä sen enempää.
Miten pienen englantilaisen koulutytön ainekirjoitus on voinut ennen ylittää uutiskynnyksen? Mutta olisi kivaa jos nykyäänkin sanomalehdissä olisi samanlaisia kevennyksiä vakavien uutisaiheiden keskellä.
Ilkka Kanervan ensimmäisiä vaalimainoksia. Pakko myöntää että Ike oli aikoinaan oikein salskean näköinen nuori mies.
Vanhoina hyvinä aikoina ruoka oli halpaa ja oli muitakin kauppaketjuja kuin S-ryhmä ja K-ketju.
Joutsen joutui pulaan mutta sai pelastuksen joululahjaksi, söpöä!
Mahtaisiko nykyajan miehelle kelvata joululahjaksi pelkkä Oxygenol-partavesi?
Walt Disneyn luonnosta kertova opettavainen sarjakuva.
Alkon konjakkimainos. Herttaista että pyydellään anteeksi pullon rumaa ulkomuotoa, mutta makuhan ratkaisee, eikö niin?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti